2010–2019
Vaella minun kanssani
Huhtikuu 2017


Vaella minun kanssani

Asettamisemme pappeuteen on Herran antama kutsu vaeltaa Hänen kanssaan, tehdä, mitä Hän tekee, palvella, kuten Hän palvelee.

Rakkaat pappeusveljeni, tarkoitukseni tänään on sekä rauhoittaa teitä että virkistää teitä pappeuden palvelutyössänne. Jollakin tavoin tämä tarkoitus on samanlainen, kuin kuvittelen Vapahtajalla olleen, kun Hän kohtasi rikkaan nuorukaisen, joka kysyi: ”Mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” (Matt. 19:16.) Kenties olette tulleet tähän konferenssiin – kuten se nuori mies tuli Vapahtajan luo – miettien, onko palvelutyönne ollut hyväksyttävää. Ja samaan aikaan saatatte tuntea, että tehtävää on enemmän – ehkä paljonkin enemmän! Rukoilen, että pystyisin välittämään Herran rakastavan hyväksynnän siitä, mitä olette jo tehneet, ja samalla tarjoamaan kannustavan välähdyksen siitä, mitä voitte Hänen avullaan vielä saavuttaa Hänen pyhän pappeutensa haltijoina.

Rikasta nuorukaista kehotettiin myymään kaikki, mitä hänellä oli, ja antamaan rahat köyhille sekä seuraamaan Vapahtajaa. Teidän tuleva edistymisenne ei ehkä vaadi sitä, mutta se edellyttää jonkin verran uhraamista. Oli niin tai näin, toivon, ettei sanomani saa teitä ”[lähtemään] surullisena pois”, kuten se nuori mies teki. (Ks. Matt. 19:20–22.) Pikemminkin luotan siihen, että ”[jatkatte] matkaanne riemuiten” (OL 84:105), koska haluatte tulla paremmiksi ja uskotte pystyvänne siihen.

On kuitenkin luonnollista tuntea jonkin verran riittämättömyyttä, kun ajattelemme sitä, mitä Herra on kutsunut meidät tekemään. Itse asiassa, jos sanoisitte minulle, että tunnette täysin pystyvänne täyttämään pappeusvelvollisuutenne, saattaisin olla huolissani siitä, ettette ymmärrä niitä. Toisaalta, jos kertoisitte minulle, että tunnette halua antaa periksi, koska tehtävä on täysin kykyjenne ulottumattomissa, niin haluaisin auttaa teitä ymmärtämään, kuinka Herra kasvattaa ja vahvistaa pappeutensa haltijoita tekemään sellaista, mitä nämä eivät pystyisi koskaan tekemään yksin.

Tämä pätee aivan yhtä lailla minuun omassa tehtävässäni kuin teihin omissa tehtävissänne. Yksikään meistä ei voi tehdä pappeuden työtä eikä tehdä sitä hyvin luottaen yksistään omaan viisauteensa ja kykyihinsä. Syynä on se, että tämä ei ole meidän työtämme – se on Herran työtä. Niinpä ainoa tapa onnistua on luottaa Häneen, olittepa vasta kutsuttuja diakoneja, joille on uskottu tehtävä tuoda hengellistä voimaa sakramenttitoimitukseen; tai nuoria kotiopettajia, joille Herra on antanut tehtävän rakastaa ja palvella perhettä, jota ette tunne ja joka ei näytä haluavan teidän rakkauttanne tai teidän palveluanne; tai isiä, jotka tietävät että teidän tulee johtaa kotianne vanhurskaudessa mutta kenties tunnette epävarmuutta siitä, millä tavoin se tulee tehdä, ja aika tuntuu käyvän vähiin, koska perheenne lapset varttuvat nopeasti ja maailma näyttää hyvin julmalta ja vihamieliseltä.

Jos siis tunnette lannistuvanne, pitäkää sitä hyvänä merkkinä. Se viittaa siihen, että pystytte käsittämään sen luottamuksen suuruuden, jonka Jumala on laskenut harteillenne. Se tarkoittaa, että ymmärrätte hieman, mitä pappeus todella on.

Maailmassa on hyvin vähän ihmisiä, joilla on sitä ymmärrystä. Nekään, jotka osaavat lausua kohtuullisen määritelmän, eivät oikeasti ehkä ymmärrä sitä. On olemassa joitakin pyhien kirjoitusten kohtia, jotka välittämällään Hengen voimalla voivat syventää pyhää pappeutta koskevaa kunnioituksen tunnettamme. Tässä on joitakin niistä pyhien kirjoitusten kohdista:

”Melkisedekin pappeuden voima ja valtuus on pitää hallussaan kaikkien kirkon hengellisten siunausten avaimia –

saada oikeus taivaan valtakunnan salaisuuksien saamiseen, nähdä taivaiden avautuvan heille, olla yhteydessä Esikoisen yleiseen kokoukseen ja kirkkoon ja nauttia Isän Jumalan ja Jeesuksen, uuden liiton välimiehen, yhteydestä ja läsnäolosta.

– – Aaronin pappeuden voima ja valtuus on pitää hallussaan enkelien palveluksen avaimia.” (OL 107:18–20.)

”[Pappeuden] toimituksissa ilmenee jumalisuuden voima – –;

sillä ilman tätä kukaan ihminen ei voi nähdä Jumalan, tosiaankaan Isän, kasvoja ja elää” (OL 84:20, 22).

”Tämä ylipappeus [on Jumalan Pojan] järjestyksen mukaisesti, joka järjestys oli maailman perustamisesta asti, eli toisin sanoen oli vailla päivien alkua tai vuosien loppua, oli valmistettuna iankaikkisuudesta kaikkeen iankaikkisuuteen hänen kaiken ennalta tietämisensä mukaisesti” (Alma 13:7).

”Jokaisella, joka asetettaisiin tämän järjestyksen ja kutsumuksen mukaan, olisi voima uskon kautta hajottaa vuoria, jakaa meriä, kuivata vesiä, kääntää ne juoksultaan,

uhmata kansakuntien sotajoukkoja, jakaa maa, katkaista jokainen side, seistä Jumalan edessä, tehdä kaikki hänen tahtonsa mukaan, hänen käskynsä mukaan, alistaa ruhtinaskunnat ja vallat; ja tämä Jumalan Pojan tahdosta, Pojan, joka oli ennen maailman perustamista” (PKO, JSR 1. Moos. 14:30–31).

Yksi tapa suhtautua tällaisiin kunnioitusta herättäviin kuvauksiin pappeuden voimasta on olettaa, etteivät ne koske meitä. Toinen tapa suhtautua niihin on esittää omassa sydämessämme sielua luotaavia kysymyksiä kuten: Onko minusta koskaan tuntunut, että taivaat ovat avautuneet minulle? Kuvailisiko kukaan pappeuden palvelutyötäni ilmauksella ”enkelien palvelus”? Tuonko ”jumalisuuden voiman” niiden elämään, joita palvelen? Olenko joskus hajottanut jonkin vuoren, uhmannut jotakin sotajoukkoa, katkaissut jonkun siteitä tai alistanut maailmallisia valtoja – edes kuvaannollisesti – toteuttaakseni Jumalan tahdon?

Tällainen tutkistelu tuo aina tunteen siitä, että voisimme tehdä Herran palvelutyössä enemmän. Toivon sen tuovan teille myös tunteen siitä, että te haluatte tehdä enemmän – kaipauksen osallistua täydemmin Herran ihmeelliseen työhön. Tällaiset tuntemukset ovat ensimmäinen askel kohti sellaisiksi miehiksi tulemista, jollaisia pappeuden palvelutyön on tarkoitus valmistaa.

Seuraavaa askelta kuvaillaan Jehovan ja Henokin välisessä kanssakäymisessä. Tunnemme Henokin voimallisena profeettana, joka perusti suuren jumalattomuuden keskelle Siionin. Mutta ennen kuin Henokista tuli voimallinen profeetta, hän näki itsensä hidaspuheisena nuorukaisena, jota kaikki ihmiset vihasivat (ks. Moos. 6:31). Kuunnelkaa sanoja, joilla Herra kannusti Henokia. Ne ovat Hänen sanojaan myös teille, jotka kutsutaan pappeudenhaltijoina palvelemaan muita:

”Ja Herra sanoi Henokille: Mene ja tee, niin kuin minä olen käskenyt sinua, eikä kukaan lävistä sinua. Avaa suusi, niin se täytetään ja minä annan sinulle sanat, sillä kaikki liha on minun käsissäni, ja minä teen niin kuin hyväksi näen. – –

Katso, minun Henkeni on sinun päälläsi, minkä vuoksi minä vahvistan kaikki sinun sanasi; ja vuoret kaikkoavat sinun edestäsi, ja virrat kääntyvät juoksultansa; ja sinä pysyt minussa ja minä sinussa; vaella siis minun kanssani.” (Moos. 6:32, 34.)

Veljet, asettamisemme pappeuteen on Herran antama kutsu vaeltaa Hänen kanssaan. Entä mitä Herran kanssa vaeltaminen tarkoittaa? Se on sitä, että tekee, mitä Hän tekee, palvelee, kuten Hän palvelee. Hän uhrasi oman mukavuutensa siunatakseen hädässä olevia, joten sitä mekin yritämme tehdä. Hän näytti huomaavan aivan erityisesti ne ihmiset, joita yhteiskunta ei huomioinut ja jopa kartteli, joten meidänkin tulee yrittää huomata heidät. Hän todisti rohkeasti ja kuitenkin rakastavasti tosi opista, jonka Hän oli saanut Isältään, vaikka se oli epäsuosittua, ja niin täytyy meidänkin. Hän sanoi kaikille: ”Tulkaa minun luokseni” (Matt. 11:28), ja me sanomme kaikille: ”Tulkaa Hänen luokseen.” Me pappeudenhaltijat olemme Hänen edustajiaan. Emme toimi omasta puolestamme vaan Hänen puolestaan. Emme puhu omia sanojamme vaan Hänen. Ihmiset, joita palvelemme, tulevat tuntemaan Hänet paremmin palvelutyömme ansiosta.

Heti kun otamme vastaan Herran kutsun ”Vaella minun kanssani”, pappeuden palvelutyömme luonne muuttuu. Siitä tulee saman tien korkeampaa ja ylevämpää mutta myös suuremmassa määrin mahdollista suorittaa, koska tiedämme, ettemme ole yksin. Tunsin tämän voimallisesti, kun presidentti Thomas S. Monson laittoi kätensä pääni päälle yhdeksän vuotta sitten ja siunasi minut aloittaessani palveluni nykyisessä kutsumuksessani. Siinä siunauksessa hän lainasi näitä Vapahtajan sanoja: ”Ja sen luona, joka ottaa teidät vastaan, minäkin olen, sillä minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” (OL 84:88.)

Olen luottanut siihen lupaukseen monet kerrat, ja olen nähnyt sen täyttyvän monin tavoin läpi 72 vuotta kestäneen pappeuden palvelutyöni ajan. Niin tapahtui, kun olin uusi Aaronin pappeuden haltija, jonka tehtävänä oli jakaa sakramentti. Pelätessäni tekeväni virheen menin ennen kokousta kappelin ulkopuolelle ja rukoilin epätoivoisesti, että Jumala auttaisi minua. Vastaus tuli. Tunsin, että Herra oli kanssani. Tunsin Hänen luottamuksensa minuun, ja niinpä tunsin luottamusta omaan osuuteeni Hänen työssään.

Niin tapahtui jälleen palvellessani piispana. Minulle soitti eräs nainen, joka oli tehnyt vakavan virheen ja jonka edessä oli nyt vaikea, elämää mullistava päätös. Kun keskustelin hänen kanssaan, tunsin tietäväni vastauksen hänen ongelmaansa, mutta tunsin myös voimakkaasti, ettei minun pitäisi antaa hänelle sitä vastausta – hänen täytyi hankkia se itse. Sanoin hänelle: ”Uskon, että Jumala kertoo sinulle, mitä tehdä, jos kysyt Häneltä.” Myöhemmin nainen kertoi, että hän oli kysynyt Jumalalta ja että Jumala oli kertonut hänelle.

Toisella kertaa minulle soitettiin taas – ollessani piispa – tällä kertaa poliisilaitokselta. Minulle kerrottiin, että eräs rattijuoppo oli rysäyttänyt autollaan lasin läpi pankin aulaan. Kun hölmistynyt kuljettaja oli nähnyt vartijan heiluttavan asettaan, hän oli huutanut: ”Älä ammu! Olen mormoni!”

Kävi ilmi, että päihtynyt kuljettaja oli seurakuntani jäsen, kastettu vasta hiljattain. Kun piispan toimistossa odotin puhumista hänen kanssaan, suunnittelin, mitä sanoisin, jotta saisin hänet tuntemaan katumusta siitä, miten hän oli rikkonut liittonsa ja tuottanut häpeää kirkolle. Mutta kun istuuduin ja katsoin häntä, kuulin mielessäni äänen sanovan yhtä selvästi kuin jos joku olisi puhunut minulle: ”Annan sinun nähdä hänet, kuten itse näen hänet.” Ja sitten hetkiseksi koko hänen ulkoinen olemuksensa muuttui silmissäni. En nähnyt hämmentynyttä nuorta miestä vaan älykkään, jalon Jumalan pojan. Yhtäkkiä tunsin Herran rakkauden häntä kohtaan. Se näkemys muutti keskustelumme. Se muutti myös minut.

Olen oppinut näistä kokemuksista tärkeitä asioita vaeltaessani Herran kanssa ja tehdessäni Hänen työtään. Haluaisin kertoa teille niistä kolme. Ensimmäinen opetus on se, että Jumala huomaa myös uusimman ja nuorimman diakonin sekä tukee häntä. Teidän ei tarvitse koskaan tuntea, että olette liian pieniä tai liian merkityksettömiä, jotta Hän huomaisi teidät ja palvelutyönne, jota teette Hänen nimessään.

Toinen opetus on se, että Herran työ ei ole vain ongelmien ratkaisemista. Se on ihmisten vahvistamista. Niinpä kun te vaellatte Hänen kanssaan pappeuden palvelutyössä, saatatte huomata, että toisinaan se, mikä tuntuu tehokkaimmalta ratkaisulta, ei olekaan Herran suosima ratkaisu, koska se ei salli ihmisten kasvaa. Jos kuuntelette, Hän opettaa teitä omilla tavoillaan. Muistakaa, että Jumalan työnä ja kirkkautena ei ole yksinkertaisesti tehokkaan organisaation johtaminen vaan ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Loppujen lopuksi juuri tästä syystä Hän antaa pappeuden valtuuttaan vajavaisille kuolevaisille kuten teille ja minulle sekä kutsuu meitä osallistumaan Hänen työhönsä. Meidän edistymisemme on Hänen työtään!

Sitten kolmas opetus: Vaeltaminen Vapahtajan kanssa pappeuden palvelutyössä muuttaa tavan, jolla katsotte muita. Hän opettaa teitä näkemään heidät Hänen silmillään, mikä tarkoittaa näkemistä ulkoisen olemuksen läpi suoraan sydämeen (ks. 1. Sam. 16:7). Juuri tällä tavalla Vapahtaja pystyi näkemään Simonin – ei impulsiivisena kalastajana vaan Pietarina, kirkkonsa tulevana kallionlujana johtajana (ks. Luuk. 5:1–11). Juuri tällä tavalla Herra pystyi näkemään Sakkeuksen – ei turmeltuneena veronkantajana, kuten muut hänet näkivät, vaan rehellisenä, kunniakkaana Abrahamin poikana (ks. Luuk. 19:1–9). Jos vaellatte Vapahtajan kanssa kyllin pitkään, te opitte näkemään kaikki ihmiset Jumalan lapsina, joilla on rajattomat mahdollisuudet riippumatta siitä, mikä heidän menneisyytensä on saattanut olla. Ja jos jatkatte Vapahtajan kanssa vaeltamista, te voitte omaksua toisenkin lahjan, joka Hänellä on – kyvyn auttaa ihmisiä näkemään ne mahdollisuudet itsessään ja tekemään parannuksen.

Rakkaat pappeusveljeni, me olemme monin tavoin kuin ne kaksi opetuslasta, jotka kulkivat Emmauksen tietä sinä ensimmäisenä pääsiäissunnuntaina. Se oli ylösnousemuksen aamu, mutta he eivät olleet vielä varmoja, oliko ylösnousemusta tapahtunut tai mitä ylösnousemus edes tarkoitti. He olivat eläneet ”siinä toivossa, että [Jeesus Nasaretilainen] olisi se, joka lunastaa Israelin”, mutta he olivat ”hitaita – – uskomaan” kaikkea sitä, mitä pyhissä kirjoituksissa opetettiin ylösnousemuksesta. Kun he kävelivät eteenpäin ja yrittivät pohdiskella asiaa yhdessä, ”Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.” (Ks. Luuk. 24:13–32.)

Todistan, että kun me kuljemme pappeuden palvelutyön tietä, Vapahtaja Jeesus Kristus kulkee meidän kanssamme, sillä se on Hänen tiensä, Hänen polkunsa. Hänen valonsa kulkee meidän edellämme, ja Hänen enkelinsä ovat meidän ympärillämme. Meiltä saattaa puuttua täydellinen ymmärrys siitä, mitä pappeus on tai kuinka sitä käytetään Hänen tavallaan. Mutta jos kiinnitämme tarkasti huomiota niihin hetkiin, jolloin sydämemme ”hehkuu innosta” (ks. Luuk. 24:32), silmämme voivat avautua, ja näemme Hänen kätensä vaikutuksen omassa elämässämme ja palvelutyössämme. Todistan, että opimme tuntemaan Hänet parhaiten työskentelemällä Hänen kanssaan ja palvelemalla Häntä suuressa Jumalan lasten pelastamisen työssä. ”Sillä kuinka ihminen tuntee isännän, jota hän ei ole palvellut ja joka on hänelle vieras ja on kaukana hänen sydämensä ajatuksista ja aikeista?” (Moosia 5:13.) Jeesus Kristus on Mestarimme. Tämä on Hänen kirkkonsa. Meillä on Hänen pappeutensa. Toivon, että meistä jokainen päättää vaeltaa Hänen kanssaan ja tunnistaa, kuinka Hän vaeltaa meidän kanssamme.

Lausun teille vakaan todistukseni, että Jeesus on Kristus, meidän ylösnoussut Herramme. Lausun teille todistukseni, että pappeus, jonka Hän on uskonut meille, on voima puhua ja toimia Hänen nimessään. Me olemme rakastavan taivaallisen Isän lapsia. Hän vastaa rukouksiimme ja lähettää Pyhän Hengen vahvistamaan meitä jokaisessa pappeusvastuussa, jolla meitä siunataan. Joseph Smith näki Isän ja Pojan. Hän vastaanotti pappeuden avaimet, jotka on annettu edelleen presidentti Thomas S. Monsonille, ja hän käyttää niitä tänä päivänä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.