Kiitollisuus lepopäivänä

Rakkaat veljeni ja sisareni, jotka olette levittäytyneinä kaikkialle maailmaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, olen kiitollinen siitä, että presidentti Thomas S. Monson on pyytänyt minua puhumaan konferenssissa tänä lepopäivänä. Rukoilen, että Pyhä Henki kantaa sanani teidän sydämeenne.

Tänään haluan puhua sydämen tuntemuksista. Tunne, johon keskityn, on kiitollisuus – varsinkin lepopäivänä.

Tunnemme kiitollisuutta monista asioista: muukalaisen ystävällisestä eleestä, ateriasta ollessamme nälkäisiä, suojaavasta katosta päämme päällä myrskyn noustessa, murtuneesta luusta, joka parantuu, ja vastasyntyneen pienokaisen pontevasta itkusta. Monet meistä muistavat tunteneensa kiitollisuutta senkaltaisina hetkinä.

Myöhempien aikojen pyhille lepopäivä on sellainen kiitollisuuden ja rakkauden hetki, oikeastaan päivä. Herra antoi pyhille Jacksonin piirikunnassa Missourissa vuonna 1831 käskyn, että heidän tulee suunnata rukouksensa ja kiitoksensa taivaaseen. Varhaisille pyhille annettiin ilmoitus siitä, kuinka viettää lepopäivää ja kuinka paastota ja rukoilla.¹

Herra kertoi heille ja meille, kuinka tulee palvella Jumalaa ja antaa kiitoksensa lepopäivänä. Kuten voitte arvata, tärkeintä on se rakkaus, jota tunnemme lahjojen antajia kohtaan. Tässä ovat Herran sanat siitä, kuinka antaa kiitosta ja kuinka rakastaa lepopäivänä:

”Minä annan heille käskyn sanoen näin: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko väkevyydestäsi, mielestäsi ja voimastasi; ja palvele häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä. – –

Kiitä Herraa, Jumalaasi, kaikessa.

Uhraa uhri Herralle, Jumalallesi, vanhurskaasti, nimittäin särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri.”²

Ja sitten Herra jatkaa varoittaen vaarasta, joka uhkaa, ellemme kiitä taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta, lahjojen antajia: ”Eikä ihminen loukkaa Jumalaa millään tavalla, eikä hänen vihansa ole syttynyt keitään muita vastaan kuin niitä, jotka eivät tunnusta hänen kättänsä kaikessa eivätkä noudata hänen käskyjänsä.”³

Monet teistä kuulijoista jo löytävätkin iloa lepopäivästä päivänä, jolloin muistaa Jumalaa ja antaa Hänelle kiitoksen siunauksista. Muistatte tutun laulun:

Saan kirjeitä ja yhteydenottoja uskollisilta myöhempien aikojen pyhiltä, joita huolten taakka rasittaa. Joistakuista miltei tuntuu, että kaikki on menetetty – ainakin heidän osaltaan. Toivon ja rukoilen, että se, mitä sanon kiitollisuuden osoittamisesta lepopäivänä, auttaa teitä luettelemaan siunauksianne ja antamaan niistä kiitoksen Jumalalle.

Yksi siunaus, josta voimme olla kiitollisia, on se, että ylipäätään olemme siinä sakramenttikokouksessa, kokoontuneina useamman kuin yhden tai kahden Hänen opetuslapsensa kanssa Hänen nimessään. On niitä, jotka ovat kotona eivätkä kykene nousemaan vuoteestaan. On niitä, jotka haluaisivat olla siellä, missä me olemme, mutta sen sijaan he palvelevat sairaaloissa tai pitävät huolta yleisestä turvallisuudesta tai puolustavat meitä oman henkensä uhalla jossakin erämaassa tai viidakossa. Se seikka, että pystymme kokoontumaan edes yhden muun pyhän kanssa ja nauttimaan sakramentin, on alkuna meille siihen, että tunnemme kiitollisuutta ja rakkautta Jumalan hyvyydestä.

Profeetta Joseph Smithin ja palautetun evankeliumin ansiosta toinen siunaus, jonka voimme luetella, on se, että meillä on joka viikko mahdollisuus nauttia sakramentti – että sen valmistavat, siunaavat ja jakavat Jumalan valtuuttamat palvelijat. Voimme tuntea kiitollisuutta Pyhän Hengen vahvistaessa meille, että meidän taivaallinen Isämme kunnioittaa niiden valtuutettujen pappeudenhaltijoiden lausumia sakramenttirukousten sanoja.

Kaikista niistä siunauksista, joita voimme luetella, ehdottomasti suurin on se anteeksiannon tunne, joka tulee, kun nautimme sakramentin. Tunnemme suurempaa rakkautta ja kiitollisuutta Vapahtajaa kohtaan, jonka ääretön uhri teki mahdolliseksi sen, että meidät puhdistetaan synnistä. Kun nautimme leivän ja veden, me muistelemme, että Hän kärsi meidän puolestamme. Ja kun tunnemme kiitollisuutta siitä, mitä Hän on tehnyt meidän puolestamme, niin me tunnemme Hänen rakkautensa meitä kohtaan ja oman rakkautemme Häntä kohtaan.

Saamamme rakkauden lahja tekee meille helpommaksi pitää käskyn ”[muistaa] hänet aina”⁵. Voitte minun laillani tuntea rakkautta ja kiitollisuutta myös Pyhästä Hengestä, jonka taivaallinen Isä on luvannut olemaan meidän kanssamme aina, kun pysymme uskollisina tekemillemme liitoille. Voimme luetella kaikki nämä siunaukset joka sunnuntai ja tuntea kiitollisuutta.

Lepopäivä on myös täydellinen ajankohta muistaa kasteen vesissä antamamme lupaus rakastaa ja palvella taivaallisen Isän lapsia. Tämän lupauksen täyttämiseen lepopäivänä saattaa sisältyä se, että osallistumme luokkaamme tai koorumiimme täysin vilpittömin sydämin vahvistaaksemme uskoa ja rakkautta niiden veljiemme ja sisartemme keskuudessa, jotka ovat siellä kanssamme. Siihen lupaukseen sisältyy se, että täytämme iloiten tehtävämme.

Olen kiitollinen niistä monista sunnuntaista, jolloin opetin diakonien koorumia Bountifulissa Utahissa, samoin kuin pyhäkoululuokkaa Idahossa. Ja muistan myös ne ajat, jotka palvelin vaimoni apulaisena lastenhuoneessa, jossa pääasiallisena tehtävänäni oli jaella leluja ja nostella niitä.

Kului vuosia, ennen kuin Hengen kautta ymmärsin, että Herralle tekemälläni yksinkertaisella palvelutyöllä oli merkitystä taivaallisen Isän lasten elämässä. Yllätyksekseni jotkut heistä ovat muistaneet orastavat yritykseni palvella heitä Mestarin puolesta niinä lepopäivinä ja kiittäneet minua niistä.

Aivan kuten emme aina näe lepopäivänä suorittamamme oman palvelutyömme tuloksia, niin emme kenties näe Herran muiden palvelijoiden yhteistä vaikutusta. Mutta Herra rakentaa valtakuntaansa pikkuhiljaa uskollisten ja nöyrien palvelijoidensa välityksellä kaikessa hiljaisuudessa kohti sen loistavaa tuhatvuotista tulevaisuutta. Kasvavan loistokkuuden näkemiseen tarvitaan Pyhää Henkeä.

Varttuessani osallistuin sakramenttikokouksiin pienessä New Jerseyn lähetysseurakunnassa, johon kuului vain muutamia jäseniä ja yksi perhe – meidän perheemme. Seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten minut kastettiin Philadelphiassa siinä ainoassa kirkon Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioon rakentamassa seurakuntakeskuksessa, jonne pystyimme menemään. Silti vaikka Princetonissa New Jerseyssä oli yksi pieni lähetysseurakunta, siellä on nykyään kaksi isoa vaarnaseurakuntaa. Ja vain muutamia päiviä sitten tuhannet nuoret esiintyivät juhlassa, joka edelsi Philadelphian temppelin vihkimistä Pennsylvaniassa.

Kun olin nuori mies, minut kutsuttiin piirilähetyssaarnaajaksi siellä, missä palvelimme Jumalaa sunnuntaisin – Albuquerquen ainoassa seurakuntakeskuksessa New Mexicossa. Nykyään siellä on temppeli ja neljä vaarnaa.

Lähdin Albuquerquesta opiskelemaan Cambridgeen Massachusettsissa. Siellä oli yksi seurakuntakeskus ja piiri, joka kattoi suuren osan Massachusettsia ja Rhode Islandia. Ajoin sen kauniin seudun kukkuloiden yli osallistuakseni sakramenttikokouksiin pienissä lähetysseurakunnissa, joista useimmat kokoontuivat pienissä vuokratiloissa tai pienissä peruskorjatuissa omakotitaloissa. Nykyään Belmontissa Massachusettsissa on Jumalan pyhä temppeli ja vaarnoja, jotka levittäytyvät ympäri maaseutua.

En silloin pystynyt näkemään selkeästi, kuinka Herra vuodatti Henkeään ihmisten ylle niissä pienissä sakramenttikokouksissa. Saatoin tuntea sen, mutta en pystynyt näkemään sitä laajuutta ja ajoitusta, joka Herralla on suunnitelmissaan valtakuntansa rakentamiseksi ja kirkastamiseksi. Eräs profeetta näki ilmoituksessa ja kirjoitti muistiin jotakin, mitä me voimme nykyään itse nähdä. Nefi sanoi, että meidän lukumäärämme ei olisi suuri mutta meistä kertyvä valo olisi vaikuttava näky:

”Ja tapahtui, että minä näin Jumalan Karitsan kirkon, ja sen joukko oli harvalukuinen. – –

Ja tapahtui, että minä, Nefi, näin Jumalan Karitsan voiman laskeutuvan Karitsan kirkon pyhien päälle ja Herran liittokansan päälle, joka oli hajotettu kaikkialle maan päällä; ja heidät varustettiin vanhurskaudella ja Jumalan voimalla suuressa kirkkaudessa.”⁶

Tänä taloudenhoitokautena Oppiin ja liittoihin on tallennettu samankaltainen profeetallinen kuvaus meidän olosuhteistamme ja mahdollisuuksistamme:

”Te [ette] ole vielä ymmärtäneet, kuinka suuria siunauksia Isällä on käsissään ja valmistettuna teille;

ettekä te voi kestää kaikkea nyt; olkaa kuitenkin rohkealla mielellä, sillä minä johdatan teitä. Valtakunta on teidän, ja sen siunaukset ovat teidän, ja iankaikkisuuden rikkaudet ovat teidän.

Ja se, joka ottaa kaiken vastaan kiitollisin mielin, kirkastetaan; ja sitä, mikä on tästä maasta, lisätään hänelle jopa satakertaisesti, niin, enemmänkin.”⁷

Olen tuntenut tuon muutoksen, joka saa aikaan entistä suurempaa kiitollisuutta siunauksista ja rakkautta Jumalaa kohtaan, lisääntyvän kaikkialla kirkossa. Se tuntuu kiihtyvän kirkon jäsenten keskuudessa juuri silloin ja siellä, kun heidän uskoaan koetellaan ja heidän täytyy anoa Jumalalta apua edes jatkaakseen eteenpäin.

Näihin aikoihin, joita elämme, sisältyy vaikeita koettelemuksia, kuten niitä oli Alman kansalla julman Amulonin vallan alla, kun tämä sälytti heidän selkäänsä kuormia, jotka olivat liian raskaita heidän kannettavakseen:

”Ja tapahtui, että Herran ääni tuli heille heidän ahdingoissaan sanoen: Nostakaa päänne ja olkaa turvallisella mielellä, sillä minä tiedän sen liiton, jonka te olette tehneet minun kanssani; ja minä teen liiton kansani kanssa ja vapautan sen orjuudesta.

Ja minä myös kevennän ne kuormat, jotka on pantu teidän harteillenne, niin että te ette voi edes tuntea niitä selässänne, edes ollessanne orjuudessa; ja tämän minä teen, jotta te tämän jälkeen olisitte minun todistajinani ja jotta te tietäisitte varmasti, että minä, Herra Jumala, muistan kansaani sen ahdingoissa.

Ja nyt tapahtui, että Alman ja hänen veljiensä kannettavaksi pannut kuormat kevenivät, eli Herra vahvisti heitä niin, että he saattoivat kantaa kuormansa helposti, ja he alistuivat iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon.”⁸

Te ja minä olemme omin silmin nähneet, että aina kun olemme pitäneet Jumalan kanssa tekemämme liitot – varsinkin silloin kun se on ollut vaikeaa – Hän on kuullut meidän kiitosrukouksemme siitä, mitä Hän on jo tehnyt meidän hyväksemme, ja vastannut meille rukoillessamme voimaa kestää uskollisesti. Ja enemmän kuin kerran Hän on tehnyt meidät sekä iloisiksi että vahvoiksi.

Saatatte hyvin miettiä, mitä te voisitte tehdä elääksenne ja palvellaksenne Jumalaa tänä lepopäivänä, jotta osoittaisitte kiitollisuuttanne ja vahvistaisitte itseänne ja muita edessä olevia koetuksia varten.

Voisitte aloittaa tänään henkilökohtaisesta rukouksesta ja perherukouksesta ja kiittää Jumalaa kaikesta, mitä Hän on tehnyt teidän hyväksenne. Voisitte rukoilla tietääksenne, mitä Herra haluaisi teidän tekevän palvellaksenne Häntä ja muita. Voisitte eritoten rukoilla sitä, että Pyhä Henki kertoo teille, kuka on yksinäinen tai avun tarpeessa ja kenen luo Herra haluaisi teidän menevän.

Voin luvata teille, että rukouksiinne vastataan, ja kun toimitte saamienne vastausten mukaisesti, te löydätte iloa lepopäivästä ja sydämenne on paisuva kiitollisuudesta.

Todistan, että Isä Jumala tuntee teidät ja rakastaa teitä. Vapahtaja, Herra Jeesus Kristus, sovitti teidän syntinne rakkaudesta teitä kohtaan. He – Isä ja Poika – tuntevat teidän nimenne, kuten He tunsivat profeetta Joseph Smithin nimen, kun He ilmestyivät hänelle. Todistan, että tämä on Jeesuksen Kristuksen kirkko ja että Hän kunnioittaa niitä liittoja, joita te teette ja uudistatte Jumalan kanssa. Koko teidän luontonne muuttuu, ja teistä tulee enemmän Vapahtajan kaltaisia. Te saatte vahvistusta kiusauksia vastaan ja totuutta koskevia epäilyksen tuntemuksia vastaan. Te löydätte lepopäivästä iloa. Sen lupaan teille Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.