Kaikessa on vastakohtaisuutta

Elämän kuolevaisuudessa on tarkoitus antaa Jumalan lapsille tarvittavat kokemukset, jotta he ”[edistyisivät] kohti täydellisyyttä ja [toteuttaisivat] lopulta jumalallisen päämääränsä iankaikkisen elämän perillisin䔹. Kuten presidentti Thomas S. Monson meille tänä aamuna niin voimallisesti esitti, me edistymme, kun meitä koetellaan, jotta nähtäisiin, pidämmekö me Jumalan käskyt (ks. Abr. 3:25). Jotta meitä voidaan koetella, meillä on oltava vapaus valita vaihtoehtojen välillä. Jotta voi olla vaihtoehtoja, joiden suhteen käytämme tahdonvapauttamme, meidän täytyy kokea vastakohtaisuutta.

Myös suunnitelman muu osa on välttämätön. Kun me teemme vääriä valintoja – kuten me väistämättä teemme – synti tahraa meidät ja meidät on puhdistettava, jotta voimme edetä kohti iankaikkista päämääräämme. Isän suunnitelma antaa tähän keinon – keinon tyydyttää oikeudenmukaisuuden iankaikkiset vaatimukset: Vapahtaja maksaa hinnan vapauttaakseen meidät synneistämme. Tuo Vapahtaja on Herra Jeesus Kristus, Jumalan, iankaikkisen Isän, ainosyntyinen Poika, jonka sovitusuhri – jonka kärsimys – maksaa syntiemme hinnan, jos teemme niistä parannuksen.

Yksi parhaista selityksistä vastakohtaisuuden tehtävästä, joka suunniteltiin ennalta, on Mormonin kirjassa Lehin opetuksissa pojalleen Jaakobille.

”On välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta. Ellei niin olisi, – – ei voisi olla vanhurskautta eikä jumalattomuutta, ei pyhyyttä eikä kurjuutta, ei hyvää eikä pahaa” (2. Nefi 2:11; ks. myös jae 15).

Sen vuoksi Lehi jatkoi: ”Herra Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan. Ja nyt, ihminen ei voisi toimia omasta puolestaan, ellei yksi tai toinen häntä houkuttelisi.” (Jae 16.) Vastaavasti Herra julistaa nykyajan ilmoituksessa: ”Ja on välttämätöntä, että Perkele kiusaa ihmislapsia, tai muuten heillä ei olisi tahtonsa vapautta” (OL 29:39).

Vastakohtaisuus oli välttämätöntä Eedenin puutarhassa. Lehi opetti, että jos Aadam ja Eeva eivät olisi tehneet valintaa, joka johti kuolevaisuuteen, ”he olisivat jääneet viattomuuden tilaan – – tekemättä hyvää, sillä he eivät tunteneet syntiä” (2. Nefi 2:23).

Alusta alkaen tahdonvapaudella ja vastakohtaisuudella oli keskeinen sija Isän suunnitelmassa ja Saatanan kapinassa sitä vastaan. Kuten Herra ilmoitti Moosekselle, taivaan neuvonpidossa Saatana ”pyrki hävittämään ihmisen tahdonvapauden” (Moos. 4:3). Tuo hävittäminen kuului olennaisena Saatanan tarjoamiin ehtoihin. Hän astui Isän eteen ja sanoi: ”Katso, tässä olen, lähetä minut, minä olen poikasi ja lunastan koko ihmissuvun, niin ettei yksikään sielu huku, ja totisesti minä teen sen; anna siis minulle kunniasi” (Moos. 4:1).

Siten Saatana ehdotti toteuttavansa Isän suunnitelman tavalla, joka estäisi Isän tarkoituksen toteutumisen ja antaisi Hänen kunniansa Saatanalle.

Saatanan ehdotus olisi varmistanut täydellisen samanarvoisuuden: se olisi ”lunastanut koko ihmissuvun”, niin ettei yksikään sielu joutuisi hukkaan. Kenelläkään ei olisi tahdon- eli valinnanvapautta ja siten ei olisi tarvetta vastakohtaisuudelle. Ei olisi koetusta, ei epäonnistumista eikä menestystä. Ei olisi kasvua sen päämäärän saavuttamiseksi, jonka Isä halusi lapsilleen. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Saatanan vastustus johti sotaan taivaassa (ks. Ilm. 12:7). Siinä sodassa kaksi kolmasosaa Jumalan lapsista ansaitsi oikeuden kokea elämän kuolevaisuudessa valitsemalla Isän suunnitelman ja hylkäämällä Saatanan kapinoinnin.

Saatanan päämääränä oli ottaa Isän kunnia ja voima itselleen (ks. Moos. 4:1, 3; Jes. 14:12–15). ”Ja nyt”, Isä sanoi, ”koska Saatana kapinoi minua vastaan – – minä käskin syöstä hänet alas” (Moos. 4:3) kaikkien niiden henkien kanssa, jotka olivat käyttäneet tahdonvapauttaan seuratakseen häntä (ks. Juud. 6; Ilm. 23:8–9; OL 29:36–37). Kuolevaisuuteen syöstyinä ruumiittomina henkinä Saatana ja hänen seuraajansa houkuttelevat ja pyrkivät pettämään ja orjuuttamaan Jumalan lapsia (ks. Moos. 4:4). Näin ollen Paholainen, joka vastusti Isän suunnitelmaa ja pyrki tuhoamaan sen, itse asiassa edisti sitä, koska juuri vastakohtaisuus mahdollistaa valintojen tekemisen ja juuri oikein valitsemisen mahdollisuus johtaa siihen kasvuun, joka on Isän suunnitelman päämäärä.

On merkittävää, että kiusaus tehdä syntiä ei ole ainoa vastakohtaisuus kuolevaisuudessa. Isä Lehi opetti, että mikäli lankeemusta ei olisi tapahtunut, Aadam ja Eeva ”olisivat jääneet viattomuuden tilaan, kokematta iloa, sillä he eivät tunteneet kurjuutta” (2. Nefi 2:23). Ilman vastakohtaisuuden kokemusta kuolevaisuudessa ”kaiken on oltava osista syntyvä kokonaisuus”, jossa ei olisi onnea eikä kurjuutta (jae 11). Siksi, isä Lehi jatkoi, kun Jumala oli luonut kaiken, ”jotta hänen iankaikkiset tarkoituksensa toteutuisivat ihmisen päämäärässä – –, oli oltava vastakohtaisuutta; kielletty hedelmäkin vastakohtana elämän puulle, toisen ollessa makea ja toisen karvas” (jae 15).² Hänen opetuksensa tästä osasta pelastussuunnitelmaa päättyy näihin sanoihin:

”Katso, kaikki on tapahtunut hänen viisautensa mukaan, joka tietää kaiken.

Aadam lankesi, jotta ihmisiä voisi olla, ja ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo.” (Jakeet 24–25.)

Vastakohtaisuus niiden vaikeiden olosuhteiden muodossa, joita kohtaamme kuolevaisuudessa, on myös osa suunnitelmaa, joka edistää kasvuamme kuolevaisuudessa.

Me kaikki kohtaamme erilaisia vastakohtaisuuksia, jotka koettelevat meitä. Jotkin näistä koetuksista ovat kiusauksia tehdä syntiä. Jotkin ovat kuolevaisuuteen liittyviä haasteita, jotka eivät liity omiin synteihimme. Jotkin ovat todella suuria. Jotkin ovat pieniä. Jotkin ovat jatkuvia ja toiset pelkästään väliaikaisia. Ketään meistä ei ole vapautettu niistä. Vastakohtaisuus sallii meidän kasvaa kohti sitä, millaisiksi taivaallinen Isämme haluaisi meidän tulevan.

Sen jälkeen kun Joseph Smith oli saanut Mormonin kirjan käännetyksi, hänen oli vielä löydettävä kustantaja. Se ei ollut helppoa. Tämän pitkän käsikirjoituksen monimutkaisuus, painokustannukset ja tuhansien kirjojen sitominen olivat pelottavia asioita. Ensimmäisenä Joseph lähestyi E. B. Grandinia, Palmyrassa toiminutta kirjanpainajaa, joka kieltäytyi. Sitten hän kysyi toiselta Palmyrassa toimineelta kirjanpainajalta, joka myös kieltäytyi. Hän matkusti 40 kilometrin päähän Rochesteriin ja kääntyi läntisen New Yorkin osavaltion tunnetuimman kustantajan puoleen, joka myös kieltäytyi. Eräs toinen kustantaja Rochesterissa olisi suorittanut työn, mutta olosuhteiden vuoksi tätä vaihtoehtoa ei voitu hyväksyä.

Viikot kuluivat, ja Joseph oli varmastikin ymmällään siitä vastustuksesta, jota hän kohtasi pyrkiessään täyttämään jumalallisen tehtävänsä. Herra ei tehnyt asiaa helpoksi, mutta Hän teki sen mahdolliseksi. Josephin viides yritys – toinen kerta kun hän kysyi asiaa Palmyrassa toimivalta kustantaja Grandinilta – onnistui.³

Vuosia myöhemmin Joseph koki tuskaa ollessaan useita kuukausia vangittuna Libertyn vankilassa. Hänen rukoillessaan apua Herra vastasi hänelle sanoen, että ”kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi” (OL 122:7).

Tunnemme kaikki muita kuolevaisuuden vastakohtaisuuksia, jotka eivät johdu omista synneistämme, kuten sairaus, vamma ja kuolema. Presidentti Thomas S. Monson on selittänyt:

”Jotkut teistä ovat saattaneet joskus huudahtaa kärsimyksissänne ihmetellen, miksi taivaallinen Isämme sallii teidän joutua koettelemuksiin, millaisia sitten kohtaattekin. – –

Elämämme kuolevaisuudessa ei kuitenkaan ollut tarkoitus ollakaan helppoa tai jatkuvasti miellyttävää. Taivaallinen Isämme – – tietää, että me opimme, kasvamme ja jalostumme ankarien haasteiden, sydäntä raastavien surujen ja vaikeiden valintojen kautta. Jokainen meistä kokee synkkiä päiviä, kun rakkaitamme kuolee, tuskallisia aikoja, kun sairastumme, hylätyksi tulemisen tunteita, kun ne, joita rakastamme, näyttävät hyljänneen meidät. Nämä ja muut koettelemukset tuovat eteemme kestokykymme todellisen koetuksen.”⁴

Pyrkimyksemme pyhittää lepopäivä paremmin on vähemmän rasittava esimerkki vastakohtaisuudesta. Olemme saaneet Herralta käskyn pyhittää lepopäivän. Jotkin valinnoistamme saattavat rikkoa tuota käskyä, kun taas toiset valinnat ajankäytöstä lepopäivänä ovat yksinkertaisesti kysymyksiä siitä, teemmekö sitä, mikä on vain hyvää, vai sitä, mikä on parempaa tai parasta.⁵

Mormonin kirjassa kuvaillaan kolmea menetelmää, jotka havainnollistavat kiusauksiin liittyvää vastakohtaisuutta ja joita Perkele käyttää viimeisinä aikoina. Ensiksi, hän ”riehuu ihmislasten sydämessä ja yllyttää heitä vihaan sitä vastaan, mikä on hyvää” (2. Nefi 28:20). Toiseksi, hän ”rauhoittaa ja tuudittaa [jäsenet] lihalliseen turvallisuuteen” sanoen, että ”Siion menestyy, kaikki on hyvin” (jae 21). Kolmanneksi, hän sanoo meille, ”ettei helvettiä ole; ja – – minä en ole Perkele, sillä sellaista ei ole” (jae 22), ja sen vuoksi ei ole oikeaa ja väärää. Tämän vastakohtaisuuden vuoksi meitä varoitetaan olemasta ”huolettomia Siionissa!” (Ks. jae 24.)

Kirkko jumalallisessa tehtävässään ja me omassa elämässämme näytämme kohtaavan tänä päivänä kasvavaa vastustusta. Ehkäpä kun kirkko kasvaa voimassa ja me jäsenet kasvamme uskossa ja kuuliaisuudessa, Saatana lisää vastustuksensa voimaa, niin että meillä on jatkuvasti ”kaikessa – – vastakohtaisuutta”.

Osa tästä vastustuksesta tulee vieläpä kirkon jäseniltä. Jotkut, jotka käyttävät omaa järkeilyään tai viisauttaan vastustaakseen profeetallista ohjausta, antavat itselleen vaaleilla valituilta elimiltä lainatun leiman ”lojaali oppositio”. Vaikka tämä onkin soveliasta demokratiassa, tälle käsitteelle ei ole oikeutusta Jumalan valtakunnan hallinnossa, jossa kysymyksiä kunnioitetaan mutta vastustusta ei (ks. Matt. 26:24).

Toinen esimerkki on se, että kirkkomme varhaisessa historiassa on monia asioita – kuten mitä Joseph Smith teki tai ei tehnyt milloin missäkin tilanteessa – joita jotkut käyttävät perusteena vastustukselle. Sanon kaikille: osoittakaa uskoa ja luottakaa Vapahtajan opetuksiin, että ”hedelmistä te heidät tunnette” (Matt. 7:16). Kirkko ponnistelee suuresti ollakseen läpinäkyvä niiden asiakirjojen suhteen, jotka meillä on, mutta senkin jälkeen kun olemme julkaisseet kaiken mahdollisen, jäsenillemme jää joskus peruskysymyksiä, joita ei voida ratkaista tutkimalla. Tämä on kirkon historian mukaelma siitä, että ”kaikessa on vastakohtaisuutta”. Jotkin asiat voidaan oppia vain uskon kautta (ks. OL 88:118). Pohjimmaisen luottamuksemme tulee olla uskossa siihen todistukseen, jonka olemme saaneet Pyhältä Hengeltä.

Jumala kajoaa harvoin yhdenkään lapsensa tahdonvapauteen puuttumalla joidenkin vapauksiin toisten huojennukseksi. Mutta Hän kyllä helpottaa koettelemustemme taakkoja ja vahvistaa meitä kestämään niitä, kuten Hän teki Alman kansalle Helamin maassa (ks. Moosia 24:13–15). Hän ei estä kaikkia katastrofeja, mutta Hän vastaa rukouksiimme ohjata ne syrjään, kuten Hän teki harvinaislaatuisen voimakkaalle hirmumyrskylle, joka uhkasi estää Fidžin temppelin vihkimisen⁶, tai Hän heikentää niiden vaikutuksia, kuten Hän teki terroristien pommi-iskussa, joka riisti niin monien hengen Brysselin lentokentällä mutta vain vahingoitti neljää lähetyssaarnaajaamme.

Kaikessa kuolevaisessa vastakohtaisuudessa meillä on Jumalan lupaus siitä, että Hän on pyhittävä ahdinkomme meidän hyväksemme (ks. 2. Nefi 2:2). Meitä on myös opetettu ymmärtämään kuolevaisuuden kokemuksiamme ja Hänen käskyjään Hänen suuren pelastussuunnitelmansa asiayhteydessä. Se kertoo meille elämän tarkoituksen ja antaa meille lupauksen Vapahtajasta, jonka nimessä todistan näiden asioiden totuudesta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.