Lastenlapsilleni

Tänä vuonna ensimmäiset kaksi lastenlapsistamme menevät naimisiin. Muutaman vuoden kuluessa jopa kymmenen heidän serkuistaan saavuttaa todennäköisesti elämässään sen vaiheen, jossa he siirtyvät perheen luomisen suurenmoiseen maailmaan.

Tuo onnellinen tulevaisuudenkuva on johtanut minut syvälliseen pohdintaan, kun he ovat pyytäneet minulta neuvoja. Pohjimmiltaan he ovat kysyneet: ”Mitä sellaisia valintoja voisin tehdä, jotka johtavat minut onneen?” Ja toisaalta: ”Mitkä valinnat todennäköisesti johtavat siihen, että olen onneton?”

Taivaallinen Isä on tehnyt jokaisen meistä ainutlaatuiseksi. Kenelläkään meistä ei ole aivan samanlaisia kokemuksia. Kahta täysin samanlaista perhettä ei ole. Siksi ei ole yllättävää, että on vaikeaa antaa neuvoja siitä, kuinka voi valita onnen perhe-elämässä. Silti rakastava taivaallinen Isä on laatinut saman polun onneen kaikille lapsilleen. Ovatpa henkilökohtaiset piirteemme tai kokemuksemme mitä tahansa, on olemassa vain yksi onnen suunnitelma. Tuo suunnitelma on noudattaa kaikkia Jumalan käskyjä.

Meille kaikille, myös avioliittoa harkitseville lastenlapsilleni, on yksi kaikenkattava käsky, joka auttaa meitä haasteiden kohtaamisessa ja johtaa onnellisen perhe-elämän ytimeen. Se soveltuu kaikkiin ihmissuhteisiin olosuhteista riippumatta. Sitä toistetaan kaikkialla pyhissä kirjoituksissa sekä meidän aikamme profeettojen opetuksissa. Tässä on Raamatun sanamuoto Herran neuvosta kaikille, jotka haluavat elää yhdessä ikuisesti ja kokea rakkaudentäyteistä onnea:

”Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:

’Opettaja, mikä on lain suurin käsky?’

Jeesus vastasi: ’Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.

Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.’”¹

Tuon yksinkertaisen lausunnon perusteella ei ole vaikeaa tiivistää kaikkea, mitä olen oppinut siitä, mitkä valinnat johtavat onneen perheessä. Aloitan kysymyksellä: ”Mitkä valinnat ovat johtaneet minut rakastamaan Herraa koko sydämestäni ja sielustani ja koko mielestäni?” Omalla kohdallani valinta on ollut, että olen saattanut itseni tilanteeseen, jossa olen tuntenut Herran sovituksen kautta tulevaa anteeksiannon iloa.

Vuosia sitten Albuquerquessa New Mexicossa kastoin nuoren miehen, jota lähetyssaarnaajatoverini ja minä olimme opettaneet. Laskin nuoren miehen veteen ja nostin hänet ylös vedestä. Hän oli varmastikin lähes yhtä pitkä kuin minä, koska hän puhui suoraan korvaani. Altaan veden ja kyynelten vieriessä hänen kasvoillaan hän sanoi iloa äänessään: ”Minä olen puhdas, minä olen puhdas.”

Olen nähnyt niitä samoja onnen kyyneliä erään sellaisen ihmisen silmissä, joka kertoi minulle Jumalan apostolin hänelle lausumat sanat. Tämä oli sanonut hänelle tutkivan ja lempeän puhuttelun jälkeen: ”Minä annan sinulle anteeksi Herran nimessä. Hän antaa sinulle vahvistuksen anteeksiannostaan omana aikanaan ja omalla tavallaan.” Ja niin Hän teki.

Olen nähnyt, miksi Herra voi sanoa, että kun synnit on annettu anteeksi, Hän ei muista niitä enää. Ihmisistä, jotka tunnen hyvin ja joita rakastan, on tullut sovituksen voiman ansiosta uusia, ja synnin vaikutukset on pyyhitty pois. Sydämeni on ollut täynnä rakkautta Vapahtajaa ja rakastavaa Isää kohtaan, joka lähetti Hänet.

Tuo suuri siunaus on tullut, kun olen rohkaissut ihmisiä, joista välitän, menemään Vapahtajan luo saamaan tuskasta helpotuksen – sellaisen, jonka vain Hän voi antaa. Siksi kehotan niitä, joita rakastan, ottamaan vastaan ja pitämään kunniassa jokaisen tehtävän, jota heille kirkossa tarjotaan. Se päätös on yksi suurenmoisia avaimia perheonneen.

Paineet jokaisessa elämänvaiheessa voivat houkutella meitä torjumaan tai laiminlyömään kutsut palvella Vapahtajaa. Se voi saattaa hengelliseen vaaraan meidät, puolisomme ja perheemme. Jotkin noista tehtävistä voivat vaikuttaa vähäpätöisiltä, mutta minun elämäni ja perheeni elämä muuttui parempaan suuntaan vastaanottaessani kutsun opettaa diakonien koorumia. Tunsin noiden diakonien rakkauden Vapahtajaa kohtaan ja Hänen rakkautensa heitä kohtaan.

Olen nähnyt sen tapahtuvan erään aiemman vaarnanjohtajan ja lähetysjohtajan elämässä, kun Herra kutsui hänet opettajien koorumin neuvojaksi. Tiedän erään toisen, joka on ollut piispa ja sitten vyöhykeseitsenkymmen ja jota Herra käytti auttamaan opettajien koorumissa olevaa poikaa, joka oli loukkaantunut onnettomuudessa. Tuon palvelemisen tuomat ihmeet ovat koskettaneet monen elämää, kuten omaa elämääni, ja lisänneet heidän rakkauttaan Vapahtajaa kohtaan.

Palvellessamme muita me kaikkein todennäköisimmin pyydämme Pyhän Hengen kumppanuutta. Menestys Herran palveluksessa saa aina aikaan ihmeitä, jotka ovat omien voimiemme ulottumattomissa. Isä tai äiti, jonka lapsi on hyvin kapinallinen, tietää sen olevan totta, samoin kuin kotiopettaja, jonka luo lohtua saamaan tulee nainen, jonka aviomies on sanonut hänelle jättävänsä hänet. Kumpikin palvelija on kiitollinen siitä, että he rukoilivat sinä aamuna Herraa lähettämään Pyhän Hengen kumppaniksi.

Vain Pyhän Hengen kumppanuuden turvin me voimme toivoa olevamme tasavertaisia kumppaneita avioliitossa, jossa ei ole epäsopua. Olen nähnyt, kuinka ratkaisevan tärkeää tuo kumppanuus on avioliiton autuudelle. Yhdeksi tulemisen ihme edellyttää taivaan apua, ja se vie aikaa. Tavoitteemme on elää yhdessä ikuisesti taivaallisen Isän ja Vapahtajamme luona.

Isäni ja äitini olivat kaksi hyvin erilaista ihmistä. Äitini oli laulaja ja taiteilija. Isäni rakasti kemiaa. Kerran sinfoniaorkesterin konsertissa äiti yllättyi, kun isä nousi ja alkoi lähteä ennen kuin aplodit alkoivat. Äiti kysyi häneltä, minne hän oli menossa. Isä vastasi kaikessa viattomuudessaan näin: ”Sehän loppui, vai mitä?” Vain Pyhän Hengen lempeä vaikutus oli saanut hänet alun perin lähtemään sinne äidin kanssa ja toi hänet takaisin konsertteihin yhä uudelleen.

Äiti asui New Jerseyssä 16 vuotta, jotta isä saattoi elättää perheen tekemällä tutkimusta ja opettamalla kemiaa. Äidille oli uhraus olla erossa leskiäidistään ja naimattomasta sisarestaan, joka oli hoitanut häntä perheen vanhassa maatalossa. He kumpikin kuolivat äidin ollessa kaukana poissa New Jerseyssä. Ne olivat ainoat kerrat, kun näin koskaan äitini itkevän.

Vuosia myöhemmin isälleni tarjottiin työpaikkaa Utahissa. Hän kysyi äidiltä jälleen aivan viattomana: ”Mildred, mitä minun sinun mielestäsi pitäisi tehdä?”

Äiti vastasi: ”Henry, tee mitä ikinä katsot parhaaksi.”

Isä hylkäsi tarjouksen. Seuraavana aamuna äiti kirjoitti isälle kirjeen, ja toivon, että minulla olisi se vielä. Muistan, miten äiti sanoi isälle: ”Älä avaa sitä tässä. Mene työpaikalle, ja avaa se siellä.” Se alkoi nuhteella. Isä oli luvannut äidille vuosia aiemmin, että jos hän joskus kykenisi, hän veisi äidin lähelle tämän perhettä. Isä yllättyi siitä, että äiti ilmaisi ärtymyksensä. Hän ei ollut muistanut äidin sydämen toivetta. Hän lähetti heti viestin ottaen vastaan työtarjouksen.

Hän kysyi: ”Mildred, miksi et sanonut minulle?”

Äiti vastasi: ”Sinun olisi pitänyt muistaa.”

Puhuessaan tuosta valinnasta muuttaa takaisin Utahiin isä sanoi aina, että se oli hänen oma valintansa – ei koskaan että se olisi ollut hänen ammattiurallaan tekemänsä uhraus. He olivat kokeneet yhdeksi tulemisen ihmeen. Olisi ollut parempi, jos isä olisi saanut Pyhän Hengen muistutuksen lupauksesta, jonka hän oli antanut vuosia aiemmin. Mutta hän antoi Pyhän Hengen pehmittää sydämensä niin että äidin valinnasta tuli hänen valintansa.

Taivaallisella Isällä on täydellinen ennakkonäkemys, Hän tuntee meidät jokaisen ja tuntee tulevaisuutemme. Hän tietää, mitä vaikeuksia tulemme kokemaan. Hän lähetti Poikansa kärsimään, jotta Vapahtaja tietäisi, kuinka auttaa meitä kaikissa koetuksissamme.

Me tiedämme, että taivaallisella Isällä on tässä maailmassa henkilapsia, jotka valitsevat joskus synnin ja suuren kurjuuden. Siksi Hän lähetti Esikoisensa olemaan Lunastajamme, ja se oli suurin rakkaudenosoitus koko luomakunnassa. Siksi meidän täytyy olla varautuneita siihen, että tarvitaan Jumalan apua ja aikaa meidän hiomiseksemme iankaikkiseen elämään, elämään Isämme luona.

Perhe-elämä koettelee meitä. Se on yksi niistä tarkoituksista, joiden vuoksi Jumala antoi meille kuolevaisuuden lahjan – vahvistaakseen meitä koetuksilla. Näin on etenkin perhe-elämässä, jossa me koemme suurta iloa ja suurta surua ja haasteita, jotka tuntuvat toisinaan olevan enemmän kuin kykenemme kestämään.

Presidentti George Q. Cannon on sanonut siitä, kuinka Jumala on valmistanut teitä ja minua ja lapsiamme kohtaamiimme koetuksiin: ”Joukossamme ei ole yhtäkään, joka ei ole saanut osakseen Jumalan rakkautta. Joukossamme ei ole yhtäkään, josta Hän ei ole huolehtinut ja jota Hän ei ole hellinyt. Joukossamme ei ole yhtäkään, jota Hän ei ole tahtonut pelastaa ja jolle Hän ei ole antanut keinoja pelastua. Joukossamme ei ole yhtäkään, josta Hän ei ole antanut enkeleilleen käskyä. Me saatamme olla mitättömiä ja halveksittavia omissa silmissämme ja toisten silmissä, mutta totuutena pysyy, että me olemme Jumalan lapsia ja että Hän on todella antanut enkeleilleen – näkymättömille olennoille, joilla on voimaa ja valtaa – vastuun meistä, ja he valvovat meitä ja pitävät meistä huolen.”²

Se, mitä presidentti Cannon opetti, pitää paikkansa. Te tarvitsette tuon varmuuden, kuten minä olen tarvinnut sitä ja luottanut siihen.

Olen rukoillut uskossa, että joku, jota rakastan, etsisi sovituksen voimaa ja tuntisi sen. Olen rukoillut uskossa, että ihmisenkelit tulisivat heidän avukseen, ja he ovat tulleet.

Jumala on laatinut keinoja pelastaa jokaisen lapsensa. Monien kohdalla se tarkoittaa sitä, että heille on annettu veli tai sisar tai isovanhempi, joka rakastaa heitä, tekivätpä he mitä tahansa.

Vuosia sitten eräs ystäväni puhui isoäidistään. Isoäiti oli elänyt täyden elämän ja ollut aina uskollinen Herralle ja Hänen kirkolleen. Silti yksi hänen pojanpojistaan valitsi rikollisen elämän. Poika joutui viimein vankilaan. Ystäväni muisteli, että kun hänen isoäitinsä oli ajanut maantietä pitkin vankilaan katsomaan pojanpoikaansa, isoäiti oli rukoillut kyynelsilmin ja ahdistuneena: ”Olen aina yrittänyt elää hyvää elämää. Miksi, miksi koen tämän murhenäytelmän pojanpoikani vuoksi, joka näyttää tuhonneen elämänsä?”

Hänen mieleensä tuli vastaus näiden sanojen muodossa: ”Minä annoin hänet sinulle, koska tiesin, että sinä voisit rakastaa ja rakastaisit häntä, tekipä hän mitä tahansa.”

Siinä on meille kaikille suurenmoinen opetus. Rakastavien vanhempien ja isovanhempien ja kaikkien Jumalan palvelijoiden tie ei ole helppo rappeutuvassa maailmassa. Me emme voi pakottaa Jumalan lapsia valitsemaan onneen johtavaa tietä. Jumala ei voi tehdä sitä, koska Hän on antanut meille tahdonvapauden.

Taivaallinen Isä ja Hänen rakas Poikansa rakastavat kaikkia Jumalan lapsia, mitä nämä sitten päättävätkin tehdä tai mitä heistä tuleekin. Vapahtaja lunasti kaikkien synnit, olivatpa ne kuinka katalia hyvänsä. Vaikka oikeudenmukaisuuden täytyy vallita, annetaan mahdollisuus armoon, joka ei ryöstä oikeudenmukaisuudelta.

Alma ilmaisi tämän toivon pojalleen Koriantonille näissä sanoissa: ”Sen tähden oikeudenmukaisuuden mukaisesti lunastussuunnitelmaa ei voitu toteuttaa, paitsi sillä ehdolla, että ihmiset tekevät parannuksen tässä koetustilassa, niin, tässä valmistautumistilassa; sillä ellei näitä ehtoja olisi, armolla ei voisi olla vaikutusta, paitsi jos se tekisi tyhjäksi oikeudenmukaisuuden työn. Nyt oikeudenmukaisuuden työtä ei voida tehdä tyhjäksi; jos niin olisi, Jumala lakkaisi olemasta Jumala.”³

Sanomani lastenlapsilleni ja kaikille meille, jotka pyrimme luomaan iankaikkisen perheen, on siis, että uskollisille on taattu ilo. Ennen kuin maailmaa oli, rakastava Isä taivaassa ja Hänen rakas Poikansa rakastivat niitä, joiden he tiesivät harhailevan. Jumala rakastaa heitä ikuisesti.

Teillä on se etu, että tiedätte heidän saaneen tietää pelastussuunnitelman niistä opetuksista, joita he saivat henkimaailmassa. He ja te olitte niin uskollisia, että saitte tilaisuuden tulla maailmaan, kun monet muut eivät saaneet.

Pyhän Hengen avulla kaikki totuudet tuodaan muistiimme. Me emme voi saada sitä pakolla aikaan muissa, mutta me voimme antaa heidän nähdä sen meidän elämässämme. Me voimme aina saada rohkeutta siitä varmuudesta, että me kaikki tunsimme kerran iloa siitä, että olimme yhdessä jäseniä taivaallisen Isämme rakkaassa perheessä. Jumalan avulla me voimme kaikki tuntea jälleen tuon toivon ja tuon ilon. Rukoilen, että niin olisi meidän kaikkien kohdalla. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.