2010–2019
Missä on maja?
Lokakuu 2012


Missä on maja?

Maja, joka näyttää estävän jumalallisen avun, ei kätke Jumalaa, mutta toisinaan se kätkee meidät. Jumala ei ole koskaan kätkössä, mutta joskus me olemme.

Ollessaan tuskansa syvyyksissä Libertyn vankilassa profeetta Joseph Smith huudahti: ”Oi Jumala, missä olet, ja missä on maja, joka kätkee piilopaikkasi?”1 Henkilökohtaisen tuskan hetkinä meistä monista tuntuu, että Jumala on kaukana meistä. Maja, joka näyttää estävän jumalallisen avun, ei kätke Jumalaa, mutta toisinaan se kätkee meidät. Jumala ei ole koskaan kätkössä, mutta joskus me olemme, kun meidät kätkee sellaisten vaikuttimien maja, joka vie meitä pois Jumalan luota ja saa Hänet näyttämään kaukaiselta ja luoksepääsemättömältä. Meidän omat halumme, toisin kuin ajatus ”tapahtukoon sinun tahtosi”2, muodostavat tunteen majasta, joka estää meitä näkemästä Jumalaa. Jumala pystyy kyllä näkemään meidät ja kommunikoimaan kanssamme, mutta me saatamme olla haluttomia kuuntelemaan tai alistumaan Hänen tahtoonsa ja Hänen aikaansa.

Tunteemme siitä, että olemme erossa Jumalasta, heikkenee tullessamme enemmän lapsen kaltaisiksi Hänen edessään. Se ei ole helppoa maailmassa, jossa muiden ihmisten mielipiteillä voi olla hyvin suuri vaikutus motiiveihimme. Mutta se auttaa meitä tunnistamaan tämän totuuden: Jumala on lähellä meitä ja tietoinen meistä eikä koskaan kätkeydy uskollisilta lapsiltaan.

Kolmivuotias tyttärentyttäreni osoitti, millä voimalla viattomuus ja nöyryys yhdistää meidät Jumalaan. Hän oli mukana, kun perhe meni Utahissa sijaitsevan Brigham Cityn temppelin avoimien ovien tilaisuuteen. Yhdessä tuon kauniin rakennuksen huoneista hän katseli ympärilleen ja kysyi: ”Äiti, missä Jeesus on?” Hänen äitinsä selitti, ettei tytär näkisi Jeesusta temppelissä mutta voisi tuntea Hänen vaikutuksensa sydämessään. Eliza pohti äitinsä vastausta tarkoin ja näytti sitten tyytyväiseltä ja päätteli: ”Ai, Jeesus on mennyt auttamaan jotakuta.”

Mikään maja ei hämärtänyt Elizan ymmärrystä tai peittänyt hänen näkymäänsä todellisuudesta. Jumala on lähellä häntä, ja hän tuntee olevansa lähellä Jumalaa. Eliza tiesi, että temppeli on Herran huone, mutta hän ymmärsi myös, että ylösnousseella ja kirkastetulla Jeesuksella Kristuksella on ruumis ja että Hän voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan3. Jos Herra ei ollut huoneessaan, Eliza ymmärsi, että Hänen täytyy olla jossakin toisessa paikassa. Ja sen perusteella, mitä hän tietää Vapahtajasta, hän tiesi, että Vapahtaja olisi jossakin tekemässä hyvää Isänsä lasten hyväksi. Oli selvää, ettei Eliza toivonut näkevänsä Jeesusta kokeakseen ihmeen, joka vahvistaisi Hänen olemassaolonsa, vaan yksinkertaisesti siksi, että hän rakasti Jeesusta.

Henki kykeni ilmoittamaan hänen lapsen kaltaiselle mielelleen ja sydämelleen sen lohdutuksen, jonka me kaikki haluamme ja jota me tarvitsemme. Jeesus Kristus elää, tuntee meidät, varjelee meitä ja välittää meistä. Kivun, yksinäisyyden tai hämmennyksen hetkinä meidän ei tarvitse nähdä Jeesusta Kristusta tietääksemme, että Hän on tietoinen olosuhteistamme ja että Hänen tehtävänsä on siunata.

Tiedän oman elämäni perusteella, että Elizan kokemus voi olla meidän kokemuksemme vielä kauan lapsuuden jälkeen. Urani varhaisvuosina tein kovasti töitä saadakseni Stanfordin yliopistossa vakinaisen professorin viran. Ajattelin, että olin hankkinut hyvän elämän itselleni ja perheelleni. Asuimme lähellä vaimoni vanhempia oikein mukavalla alueella. Maailman mittapuun mukaan olin saavuttanut menestystä. Mutta kirkko tarjosi minulle tilaisuuden lähteä Kaliforniasta ja siirtyä Idahon Rexburgissa sijaitsevaan Ricks Collegeen. Elinikäiset ammatilliset tavoitteeni olisivat voineet olla maja, joka erottaisi minut rakastavasta Isästä, joka tiesi minua paremmin, mitä tulevaisuuteni voisi sisältää. Mutta minua siunattiin tiedolla siitä, että mitä tahansa menestystä minulla oli ollut urallani ja perhe-elämässäni siihen saakka, se oli lahja Jumalalta. Ja niin, kuten lapsi, minä polvistuin rukoukseen kysyäkseni, mitä minun tulisi tehdä. Pystyin kuulemaan mielessäni hiljaisen äänen, joka sanoi: ”Se on minun kouluni.” Ei ollut mitään majaa kätkemässä minua Jumalalta. Alistin tahtoni Hänen tahtoonsa uskossa ja nöyryydessä ja tunsin Hänen huolenpitonsa ja läheisyytensä.

Ricks Collegessa viettämäni vuodet, joiden aikana yritin etsiä Jumalan tahtoa ja toimia sen mukaan, estivät majaa kätkemästä minua tai peittämästä Jumalan aktiivista roolia elämässäni. Pyrkiessäni tekemään Hänen työtään tunsin olevani lähellä Häntä ja tunsin varmuutta siitä, että Hän oli tietoinen toimistani ja välitti syvästi onnestani. Mutta maailmallisia vaikuttimia alkoi ilmaantua minulle aivan kuten Stanfordissakin. Yksi oli houkutteleva työtarjous, joka esitettiin juuri kun lopettelin viidettä vuottani Ricks Collegen rehtorina. Harkitsin tarjousta ja rukoilin siitä ja keskustelin siitä jopa ensimmäisen presidenttikunnan kanssa. He vastasivat lämmöllä sekä osoittaen hieman huumoria mutta eivät tietenkään antaneet mitään ohjausta. Presidentti Spencer W. Kimball kuunteli, kun kuvailin suurelta yhtiöltä saamaani tarjousta, ja sanoi: ”No, Hal, sehän kuulostaa erinomaiselta tilaisuudelta! Ja jos me joskus tarvitsemme sinua, tiedämme, mistä sinut löytää.” He olisivat tienneet, mistä minut löytäisi, mutta ammatilliseen menestykseen liittyvät toiveeni olisivat voineet muodostaa majan, jonka vuoksi minun olisi vaikea löytää Jumala ja vaikeampaa kuunnella ja seurata Hänen kehotuksiaan.

Vaimoni vaistosi tämän, ja hänellä oli voimakas tunne, ettei meidän pitäisi lähteä Ricks Collegesta. Sanoin: ”Se riittää minulle.” Mutta viisaasti hän vaati, että minun täytyi saada oma ilmoitus. Niinpä minä rukoilin uudestaan. Tällä kertaa sainkin ohjeen mielessäni kuuluvan äänen muodossa, joka sanoi: ”Minä annan sinun pysyä Ricks Collegessa vähän pitempään.” Henkilökohtaiset tavoitteeni olisivat voineet sumentaa näkemystäni todellisuudesta ja vaikeuttaa ilmoituksen vastaanottamista.

Kuukausi sen jälkeen kun minua oli siunattu innoitetulla päätöksellä hylätä saamani työtarjous ja jäädä Ricks Collegeen, Tetonin pato lähistöllä murtui. Jumala tiesi, että se pato murtuisi ja että sadat ihmiset tarvitsisivat apua. Hän antoi minun etsiä ohjausta ja saada Häneltä lupa jäädä Ricks Collegeen. Hän tiesi kaiken sen, minkä vuoksi palvelemiseni collegessa ja Rexburgissa saattaisi yhä olla arvokasta. Siellä siis olin ja pyysin usein taivaalliselta Isältä rukouksessa, että Hän antaisi minun tehdä sellaista, mikä auttaisi ihmisiä, joiden omaisuus ja elämä olivat kärsineet tuhossa. Vietin tuntikausia tehden töitä muiden kanssa tyhjentääksemme koteja mudasta ja vedestä. Haluni tietää ja tehdä Hänen tahtonsa soi minulle sielua kasvattavan tilaisuuden.

Tuo tapahtuma havainnollistaa toista tapaa, jolla me voimme luoda esteen Jumalan tahdon tai Hänen meitä kohtaan tuntemansa rakkauden tuntemiselle: emme voi vaatia asioita oman aikataulumme mukaan, kun Jumalalla on omansa. Luulin käyttäneeni riittävästi aikaa palvellessani Rexburgissa, ja minulla oli kiire päästä eteenpäin. Joskus se, että toimimme itsepintaisesti oman aikataulumme mukaan, voi peittää meiltä Hänen tahtonsa meitä kohtaan.

Libertyn vankilassa profeetta Joseph Smith pyysi Jumalaa rankaisemaan niitä, jotka vainosivat kirkon jäseniä Missourissa. Hän rukoili varmaa ja pikaista kostoa. Mutta Herra vastasi hänelle, ”ettei tästä ajasta kulu monta vuotta”4, kun Hän huolehtisi noista kirkon vihamiehistä. Opin ja liittojen luvun 121 jakeissa 24 ja 25 Hän sanoo:

”Katso, minun silmäni näkevät ja tuntevat kaikki heidän tekonsa; ja minulla on varattuna pikainen tuomio aikanansa heille kaikille;

sillä hetki on määrätty jokaiselle ihmiselle sen mukaan, millaisia hänen tekonsa ovat.”5

Me poistamme majan, kun tunnemme ja rukoilemme: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi” ja ”Sinun omana aikanasi”. Hänen aikansa pitäisi olla tarpeeksi nopeaa meille, koska tiedämme, että Hän haluaa vain parasta.

Yksi miniöistäni eli monta vuotta tuntien, että Jumala oli asettanut majan hänen ylleen. Hän oli nuori kolmen lapsen äiti, joka toivoi lisää lapsia. Kahden keskenmenon jälkeen hänen anovista rukouksistaan tuli ahdistuneita. Kun lisää hedelmättömiä vuosia kului, hän tunsi kiusausta vihaan. Kun hänen nuorimmaisensa lähti kouluun, hänen talonsa tyhjyys tuntui pilkkaavan hänen keskittymistään äitiyteen – samoin tekivät tuttavien suunnittelemattomat ja jopa ei-toivotut raskaudet. Hän tunsi olevansa yhtä sitoutunut ja pyhittäytynyt kuin Maria, joka julisti: ”Minä olen Herran palvelijatar.”6 Mutta vaikka hän lausui nämä sanat sydämessään, hän ei kuullut minkäänlaista vastausta.

Toivoen voivansa piristää vaimoaan hänen miehensä pyysi häntä mukaan työmatkalle Kaliforniaan. Kun mies osallistui kokouksiin, vaimo käveli kauniilla, tyhjällä rannalla. Sydän halkeamaisillaan hän rukoili ääneen. Ensimmäistä kertaa hän ei pyytänyt lisää lapsia vaan jumalallista tehtävää. ”Taivaallinen Isä”, hän huudahti, ”minä annan sinulle kaiken aikani. Näytäthän minulle, kuinka voisin täyttää sen.” Hän ilmaisi halukkuutensa viedä perheensä mihin tahansa heitä vaadittaisiinkin menemään. Tuosta rukouksesta seurasi odottamaton rauhan tunne. Se ei tyydyttänyt hänen mielensä halua varmuuteen, mutta ensi kertaa vuosiin se rauhoitti hänen sydämensä.

Tuo rukous poisti majan ja avasi taivaan ikkunat. Kahden viikon kuluessa hän sai tietää odottavansa lasta. Tuo uusi vauva oli vasta vuoden ikäinen, kun poikani ja miniäni saivat lähetystyökutsun. Koska miniäni oli luvannut lähteä minne tahansa ja tehdä mitä tahansa, hän siirsi pelon syrjään ja vei lapsensa ulkomaille. Lähetyskentällä hän sai vielä yhden lapsen – eräänä lähetyssaarnaajien vaihtopäivänä.

Alistuminen täysin taivaan tahtoon, kuten tämä nuori äiti teki, on välttämätöntä poistaaksemme hengelliset majat, joita joskus kasaamme päämme päälle. Mutta se ei takaa välittömiä vastauksia rukouksiimme.

Abrahamin sydän vaikuttaa olleen oikeanlainen kauan ennen kuin Saara alkoi odottaa Iisakia ja ennen kuin he saivat luvatun maansa. Taivaalla oli ensin toteutettavana muita päämääriä. Noihin päämääriin sisältyi paitsi Abrahamin ja Saaran uskon kasvattaminen myös iankaikkisten totuuksien opettaminen heille. He kertoivat niistä muille pitkällä, mutkittelevalla reitillään heitä varten valmistettuun maahan. Herran viiveet tuntuvat usein pitkiltä; jotkut kestävät eliniän. Mutta ne on suunniteltu aina siunaamaan. Niiden ei tarvitse koskaan olla yksinäisyyden, surun tai malttamattomuuden aikaa.

Vaikka Hänen aikansa ei aina ole meidän aikamme, me voimme olla varmoja, että Herra pitää lupauksensa. Kaikille teille, joista nyt tuntuu, että Häntä on vaikea tavoittaa, todistan, että päivä on tuleva, jolloin me kaikki näemme Hänet kasvoista kasvoihin. Aivan kuten mikään ei nyt peitä meitä Hänen näkyvistään, ei tule olemaan mitään, mikä peittäisi Hänet meidän näkyvistämme. Me kaikki seisomme itse Hänen edessään. Kuten tyttärentyttäreni, me haluamme nähdä Jeesuksen Kristuksen nyt, mutta varma jälleennäkemisemme Hänen kanssaan tuomioistuimen edessä tulee olemaan mieluisampi, jos me teemme ensin niitä asioita, jotka tekevät Hänestä yhtä tutun meille kuin me olemme Hänelle. Palvellessamme Häntä meistä tulee Hänen kaltaisiaan, ja me tunnemme olevamme lähempänä Häntä lähestyessämme sitä päivää, jolloin mikään ei kätke näkymäämme.

Liike kohti Jumalaa voi olla jatkuvaa. ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti”7, Vapahtaja opettaa. Ja sitten Hän kertoo meille, kuinka:

”’Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.

Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?

Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?

Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’

Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”8

Kun teemme sitä, mitä Herra haluaa meidän tekevän Isänsä lapsille, Hän pitää sitä ystävällisyyden osoituksena Hänelle, ja me tunnemme olevamme lähempänä Häntä tuntiessamme Hänen rakkautensa ja Hänen hyväksyntänsä. Ajan mittaan meistä tulee Hänen kaltaisiaan, ja me ajattelemme tuomiopäivää iloisen odottavina.

Maja, joka tuntuu kätkevän teidät Jumalalta, saattaa olla ihmispelko, sen sijaan että teillä olisi tämä halu palvella muita. Vapahtajan ainoa vaikutin oli ihmisten auttaminen. Monet teistä, kuten minäkin, ovat kokeneet pelkoa lähestyessään jotakuta, jota olette loukanneet tai joka on vahingoittanut teitä. Ja kuitenkin minä olen nähnyt Herran sulattavan sydämiä kerta toisensa jälkeen, myös omani. Niinpä minä kehotan teitä menemään Herran puolesta jonkun luo, mahdollisista peloistanne huolimatta, tarjotaksenne rakkautta ja anteeksiantoa. Lupaan teille, että kun te menette, te tunnette Vapahtajan rakkauden tuota henkilöä kohtaan sekä Hänen rakkautensa teitä kohtaan, eikä se tunnu tulevan kaukaa. Teillä tuo haaste saattaa olla perheessä, se saattaa olla yhteisössä tai se saattaa olla toisella puolella maata.

Mutta jos te menette siunaamaan toisia Herran puolesta, Hän näkee ja palkitsee sen. Jos teette näin tarpeeksi usein ja tarpeeksi kauan, tunnette luonteessanne muutoksen Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Tunnette olevanne paitsi lähempänä Häntä myös tulevanne yhä enemmän Hänen kaltaisekseen. Sitten, kun te tosiaan näette Hänet, kuten me kaikki tulemme näkemään, teistä tuntuu kuten Moronista, kun hän sanoi: ”Ja nyt minä jätän kaikille jäähyväiset. Pian minä menen lepoon Jumalan paratiisiin, kunnes minun henkeni ja ruumiini yhdistyvät jälleen ja minut saatetaan voitokkaana ilman halki kohtaamaan teidät iloiten suuren Jehovan, sekä elävien että kuolleiden iankaikkisen Tuomarin, tuomioistuimen edessä. Aamen.”9

Jos me palvelemme uskossa, nöyryydessä ja haluten toteuttaa Jumalan tahdon, minä todistan, että suuren Jehovan tuomioistuin tulee olemaan mieluisa. Me tulemme näkemään rakastavan Isämme ja Hänen Poikansa, kuten He näkevät nyt meidät – täysin selkeästi ja täydellisellä rakkaudella. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.