Lähetystyö digitaaliaikakaudella


Olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tänään. Seurassamme on tänään lähetyssaarnaajia lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksesta Provosta. Katsokaa heitä. Eivätkö he ole suurenmoisia? Nämä vasta kutsutut lähetyssaarnaajat valmistautuvat saarnaamaan Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia jokaiselle suvulle, kielelle ja kansalle.

Lähetyssaarnaajien ikärajan alenemisen myötä kirkossa on alkanut uusi lähetystyön aikakausi. Tiedän, että monille se on ollut elämää muuttava tapahtuma. Tiedämme, että se on ollut mullistavaa niille nuorille miehille ja nuorille naisille, joiden elämää se on koskettanut.

Herra ja te vanhemmat olette epäilemättä kasvattaneet erityisen sukupolven palvelemaan tänä erityisenä aikana, jolloin evankeliumin opettamisen tarve ja mahdollisuus siihen ovat suurempia kuin koskaan aiemmin.

Jo muutaman päivän kuluttua takanani istuvat lähetyssaarnaajat lähetetään teidän seurakuntiinne ja vaarnoihinne. Lähetyssaarnaajien lukumäärän jatkuvasti kasvaessa olemme kysyneet: ”Mitä kaikki nämä lähetyssaarnaajat tekevät?” Meidän vastauksemme on, että he tekevät sitä samaa, mitä lähetyssaarnaajat ovat aina tehneet: he seuraavat Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta ja saarnaavat Hänen palautettua evankeliumiaan.

Lähetysjohtajilla on avaimet heille tehtäväksi annetun lähetyskentän johtamiseen ja ohjaamiseen. Vaarnanjohtajalla on avaimet lähetystyöhön omassa vaarnassaan. Piispalla on avaimet oman seurakuntansa lähetystyön johtamiseen. Heidän täytyy koordinoida ja työskennellä yhdessä yksimielisesti tuodakseen lähetystyön tälle nykyiselle digitaaliaikakaudelle. Piispa käyttää avaimiaan seurakuntaneuvoston kanssa saadakseen tietoa siitä, keitä osajäsenperheitä ja näiden sukulaisia ja ystäviä sekä keitä vähemmän aktiivisia jäseniä ja näiden sukulaisia ja ystäviä he voisivat opettaa.

Heidän esittämänsä sanoma – sanoma Kristuksen sovituksesta, Mormonin kirjasta ja elävistä profeetoista – on sama sanoma, josta minä kerroin nuorena lähetyssaarnaajana Pohjoisten osavaltioiden lähetyskentällä. Jotkin niistä tavoista, joilla me kerroimme siitä sanomasta, ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin se tapa, jolla te sen teette.

Kun minä olin nuori lähetyssaarnaaja, me pystyimme puhumaan ihmisten kanssa kaduilla ja kolkuttamaan oveen kertoaksemme evankeliumista. Maailma on muuttunut niistä ajoista. Nykyään monet ihmiset ovat elämässään todella kiireisiä. He kiirehtivät sinne tänne eivätkä usein ole kovinkaan halukkaita antamaan aivan vieraiden ihmisten tulla kutsumatta kotiinsa kertomaan palautetun evankeliumin sanomasta. Heidän tärkein yhteydenpitotapansa muihin, jopa läheisiin ystäviin, on usein internet. Lähetystyön luonteenkin täytyy siis muuttua, jotta Herra voisi toteuttaa työnsä ja koota Israelin ”maan neljältä kulmalta” (2. Nefi 21:12). Lähetyssaarnaajilla on nykyään lupa käyttää internetiä käännytystyöpyrkimyksissään.

Vähemmän tehokkaina vuorokaudenaikoina – pääasiassa aamuisin – lähetyssaarnaajat käyttävät seurakuntakeskuksissa ja muissa kirkon tiloissa sijaitsevia tietokoneita pitääkseen yhteyttä tutkijoihin ja jäseniin sekä työskennelläkseen paikallisten pappeusjohtajien ja lähetystyön johtohenkilöiden kanssa, saadakseen nimiviitteitä ja ottaakseen näihin ihmisiin yhteyttä, seuratakseen edistymistä tehdyissä sitoumuksissa, varmistaakseen tapaamisia ja opettaakseen julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani periaatteita mormon.org-sivuston, Facebookin, blogien, sähköpostiviestien ja tekstiviestien välityksellä.

Se, että lähetyssaarnaajat pääsevät käyttämään internetiä ja digitaalisia laitteita, järjestetään vaiheittain muutamien seuraavien kuukausien ja seuraavan vuoden aikana. Otamme teihin yhteyttä, kun teidän lähetyskenttänne ja alueenne on aika päästä käyttämään näitä työvälineitä. Tällä lähetystyön uudella rajaseudulla turvallisuus on tietysti etusijalla. Lähetysjohtajat valvovat lähetyssaarnaajien verkossa tekemää työtä ja auttavat heitä pysymään turvassa kaikissa toimissaan.

Yksi moite, jonka kirkosta kiinnostuneet usein esittävät, on se, että kun he ovat koonneet rohkeutta käväistäkseen jossakin rakennuksistamme, he huomaavatkin sen olevan lukittuna ja tyhjillään. Niinpä olemme myös päättäneet avata seurakuntakeskustemme ovet opastettuja kiertokäyntejä varten. Seurakuntakeskustemme ovella tulee olemaan lähetyssaarnaajia, jotka tervehtivät kiinnostuneita henkilöitä ja vievät heidät opastetulle kierrokselle jumalanpalveluspaikkamme tiloissa. Vierailijoita voidaan opettaa ja heille voidaan esittää kutsu paikassa, jossa vallitsee Hengen voimallinen vaikutus.

Kun lähetyssaarnaajat astuvat tälle uudelle aikakaudelle, jolloin he voivat käyttää tietokoneita Herran työssä, me kehotamme sekä nuoria että vanhoja – aikuisia, nuoria aikuisia, nuoria ja lapsia kaikkialla liittymään joukkoomme tässä jännittävässä uudessa työssä. Voitte omilla tietokoneillanne tulla Facebook-ystäviksi alueellanne palvelevien lähetyssaarnaajien kanssa ja jakaa verkossa heidän esittämäänsä evankeliumin sanomaa ja voitte itsekin osallistua lähetystyöhön.

Vajaa vuosi sitten presidentti Monson esitti historiallisen ilmoituksen lähetystyöpalvelun ikärajan alentamisesta. Siitä hetkestä alkaen tuhannet ovat ottaneet vaarin profeetan kutsusta ja monet muut liittyvät heidän joukkoihinsa joka viikko. Kaksi päivää sitten lähetystyössä palvelevien kokonaismäärä oli 70 274. Koskaan aiemmin maailmassa ei ole ollut niin suurta lähetyssaarnaajien tulvaa. Tarvitsemme tietenkin paikkoja, jonne kaikki nämä mahtavat lähetyssaarnaajat voivat mennä, joten olemme tänä vuonna perustaneet 58 uutta lähetyskenttää. Lähetyskenttiä on nyt yhteensä 405 kappaletta. Tänä vuonna olemme myös kutsuneet 173 uutta lähetysjohtajaa – enemmän kuin on koskaan aiemmin kutsuttu yhdellä kertaa.

Lähetyssaarnaajat ja lähetysjohtajat ovat selvästikin vastanneet Herran kutsuun. Nyt Hän kutsuu meitä jäseniä palvelemaan heidän rinnallaan ja Hänen rinnallaan Hänen suurenmoisessa työssään.

Aivan kuten lähetyssaarnaajien täytyy sopeutua muuttuvaan maailmaan, jäsentenkin täytyy muuttaa suhtautumistaan lähetystyöhön. Näin sanoessani haluan tehdä selväksi, että se, mitä meitä jäseniä pyydetään tekemään, ei ole muuttunut. Mutta sen tavan, jolla me toteutamme vastuullista tehtäväämme kertoa evankeliumista, täytyy kuitenkin mukautua muuttuvaan maailmaan.

On kulunut 54 vuotta siitä, kun presidentti McKay pyysi jokaista jäsentä olemaan lähetyssaarnaaja. Presidentti Hinckley pyysi meitä tekemään lähetystyötä paremmin. Se ei ole pelkästään ovelta ovelle kulkemista. On parempikin tapa. Presidentti Monson kuvaili parempaa tapaa, jolla jäsenet ja lähetyssaarnaajat työskentelevät yhdessä saarnatakseen evankeliumia yhteisenä pyrkimyksenään.

Nämä julistukset yksinkertaisesti toistavat samaa, mitä profeetta Joseph Smith itse opetti: ”Loppujen lopuksi suurin ja tärkein velvollisuus on saarnata evankeliumia” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 345).

Mikään ei ole muuttunut näissä profeetallisissa kehotuksissa toimia. Suurin tehtävä, mikä kenelläkään meistä on riippumatta tehtävästämme tai asemastamme kirkossa, on saarnata evankeliumia. Tämä on aivan yhtä totta tänä päivänä kuin se oli Joseph Smithin aikoina tai minkä hyvänsä ajan taloudenhoitokautena.

Kuinka sitten voimme toteuttaa tämän Herralta tulleen kutsun saarnata evankeliumia? Yksi tapa, jolla voimme tehdä sen, on tulla yhdeksi lähetystyön tarkoituksessa.

Se, että olemme yhtä tarkoituksessa, tarkoittaa enemmän kuin vain sitä, että meillä on yhteinen päämäärä. Esimerkiksi monet lapsistamme ovat kiinnostuneita suositusta jalkapallon pelaamisesta. He oppivat pian, että pallon potkaisemisesta maaliin saa pisteen. Aluksi he eivät ymmärrä pelin kaikkia koukeroita. Heillä on sama tavoite, pisteiden saaminen, mutta he eivät silti ole kovin järjestäytyneitä. He vain ryntäävät yhtenä joukkona pallon perään.

Moni meistä tekee lähetystyötä tällä samalla periaatteella. Me luulemme, että näemme ja ymmärrämme perimmäisen päämäärämme, ja kuitenkaan emme näe omaa tarkoitustamme siinä. Me emme niin sanotusti tiedä, millä pelipaikalla meidän tulee pelata. Meiltä puuttuu ymmärrystä, ei niinkään halua.

Jos keneltä tahansa täällä tänään olevalta kokoaikaiselta lähetyssaarnaajalta kysyttäisiin, mikä on hänen lähetystyönsä tarkoitus, olen varma, että hän vastaisi painokkaasti: ”Minun tarkoitukseni on ’kutsua muita tulemaan Kristuksen luokse auttamalla heitä ottamaan vastaan palautettu evankeliumi uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa, tekemällä parannus, ottamalla vastaan kaste ja Pyhän Hengen lahja ja kestämällä loppuun asti’ (Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 1).”

Veljet ja sisaret, jos suurin ja tärkein velvollisuutemme on saarnata evankeliumia, kuten profeetta Joseph Smith sanoi, niin meidän tarkoituksemme on selkeä: koska olemme jäseniä Hänen kirkossaan, jokainen meistä on saanut kutsun ja tehtävän ”kutsua muita tulemaan Kristuksen luokse”, olivatpa he aktiivisia jäseniä, uusia jäseniä, vähemmän aktiivisia jäseniä tai kirkkoon kuulumattomia. Jos jotkut lähipiirissämme – kirkkoomme kuulumattomat tai vähemmän aktiiviset jäsenet – eivät ole ottaneet vastaan palautettua evankeliumia uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa, tekemällä parannuksen, ottamalla vastaan kasteen ja Pyhän Hengen lahjan, me kutsumme heitä tekemään niin.

Tämä vastuullinen tehtävä ei ole pelkästään lähetyssaarnaajien harteilla.

Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut tästä väärinkäsityksestä: ”Voimme antaa lähetyssaarnaajien yrittää tehdä työtä yksin tai voimme auttaa heitä siinä. Jos he tekevät työtä yksin, he kolkuttelevat ovilla päivästä toiseen ja sato jää niukaksi. Tai me jäsenet voimme auttaa heitä löytämään ja opettamaan tutkijoita.” (”Etsikää karitsoita, ruokkikaa lampaita”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 121.)

Meidän on aika ymmärtää, että meillä – vähemmän aktiivisten jäsenten ja kirkkoon kuulumattomien henkilöiden naapureilla, ystävillä ja sukulaisilla – on ihanteellinen tilaisuus esittää kutsu siinä aidon rakkauden ja huomaavaisuuden hengessä, jonka meidän kutsumamme henkilö ansaitsee. Me toivomme, että kutsu otetaan vastaan; mutta ellei niin tapahdu, meidän tulee edelleen osoittaa ystävyyttä ja Kristuksen kaltaista rakkautta, jotta kutsumamme henkilö tietäisi, että häneen luomamme suhde ei ole pelkästään johonkin päämäärään johtava keino, vaan kestävää ja aitoa ystävyyttä.

Herran kirkko on tietenkin järjestyksen kirkko, ja tämä työ menee eteenpäin asianmukaisten avainten johdolla. ”Piispan johdolla seurakuntaneuvosto laatii seurakunnan lähetystyösuunnitelman. Suunnitelman tulee olla lyhyt ja yksinkertainen. Siihen tulee sisältyä yksityiskohtaisia tavoitteita ja toimintoja, joiden avulla seurakunnan pappeus- ja apujärjestöjen jäsenet osallistuvat jäsenlähetystyöhön, aktiivisena pitämiseen ja aktivointiin. Seurakuntaneuvosto koordinoi seurakunnan lähetystyösuunnitelman seurakunnassa palvelevien kokoaikaisten lähetyssaarnaajien suunnitelmien kanssa.” (Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa, 2010, 5.1.8.)

Piispa johtaa pelastuksen työtä seurakunnassaan seurakuntaneuvoston avulla. Seurakuntaneuvosto selvittää, keitä voitaisiin kutsua kuulemaan lähetystyöoppiaiheet tai palaamaan täysin aktiivisiksi. Se myös päättää, ketkä seurakuntalaiset voisivat parhaiten esittää tämän kutsun sopivassa rakkauden ja kunnioituksen hengessä.

Vanhinten koorumin johtaja ja ylipappien ryhmän johtaja ovat seurakuntaneuvoston jäseniä. Heillä on vastuullinen tehtävä nimetä kooruminsa vähemmän aktiivisia jäseniä ja tehdä yhteistyötä muiden seurakuntaneuvoston jäsenten kanssa ohjatakseen nämä vähemmän aktiiviset jäsenet takaisin täyteen aktiivisuuteen kirkossa. Pappeuden palauttaminen näiden jäsenten kotiin siunaa kokonaisia perhekuntia sukupolvien ajan.

Sitten seurakuntaneuvosto nimeää vähemmän aktiivisia jäseniä, joiden luona kokoaikaiset lähetyssaarnaajat voivat käydä ja joita he voivat opettaa. Seurakunnan lähetystyönjohtaja, joka kuuluu seurakuntaneuvostoon, työskentelee lähetyssaarnaajien kanssa ja täyttää heidän kalenterinsa niiden nimillä, jotka hyötyisivät heidän vierailustaan kaikkein eniten.

Vaikka kokoaikaiset lähetyssaarnaajat ovat vastuussa tutkijoiden opettamisesta, he voivat ja heidän pitäisikin ottaa mukaansa seurakuntaneuvoston jäseniä, seurakuntalähetyssaarnaajia tai jäseniä, joilla on jokin henkilökohtainen yhteys tutkijoihin. Lähetyssaarnaajien mukana olevien jäsenten tulee todistaa lähetystyöoppiaiheissa opetetuista periaatteista ja vahvistaa näitä periaatteita lähetyssaarnaajien tapaamisten välillä.

Seurakuntaneuvosto voi pyytää, että kokoaikaiset lähetyssaarnaajat auttavat seurakuntalähetyssaarnaajia käymään kotiopetuksella tai kotikäyntiopetuksella vähemmän aktiivisten jäsenten luona tai opettavat uusien jäsenten oppiaiheita. Olemme huomanneet, että aivan liian harvat vasta kastetut jäsenemme saavat kuulla uusien jäsenten oppiaiheet.

Herra haluaa, että me teemme ”innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja [teemme] paljon omasta vapaasta [tahdostamme]” (OL 58:27).

Kun puhun siitä, että teemme ”innokkaasti työtä hyvän asian puolesta”, mieleeni tulee nuori ystäväni Scott. Scottilla on vaikeuksia, jotka asettavat hänelle jonkinlaisia rajoitteita, mutta muuten hän on aivan poikkeuksellinen. Esimerkiksi rohkeudessaan lähetyssaarnaajana hän on Moosian poikien veroinen. Uskon, että Scottin on vaikea edes kuvitella, etteivät kaikki ole Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä ja että kaikki eivät ole lukeneet Mormonin kirjaa eikä heillä ole todistusta sen totuudesta.

Kun Scott matkusti ensimmäistä kertaa yksin lentokoneessa mennäkseen käymään veljensä luona, eräs lähellä istunut naapuri kuuli seuraavanlaisen keskustelun.

”Hei, minä olen Scott. Kuka sinä olet?”

Hänen vierustoverinsa kertoi nimensä.

”Mitä sinä teet?”

”Olen insinööri.”

”Kiva juttu. Missä sinä asut?”

”Las Vegasissa.”

”Meillä on siellä temppeli. Tiedätkö sinä, missä mormonien temppeli on?”

”Kyllä. Se on kaunis rakennus.”

”Oletko sinä mormoni?”

”En.”

”No, sinun pitäisi olla. Se on hieno uskonto. Oletko lukenut Mormonin kirjan?”

”En.”

”No, sinun pitäisi lukea. Se on hieno kirja.”

Kukaan ei ollut antanut Scottille tehtävää puhua kanssamatkustajalleen. En edes tiedä, ajatteliko hän tietoisesti kasteessa tekemäänsä liittoa olla ”Jumalan [todistajana] kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä [lieneekin], aina kuolemaan asti” (Moosia 18:9); silti hänen kehotuksensa osoittaa epäilemättä, että tuo liitto on juurtunut hänen sisimpäänsä.

Samalla tavoin meidän ei tarvitse saada – eikä meidän tulisi odottaa – tehtävää kutsua kirkkoon kuulumattomia sukulaisia, ystäviä ja naapureita tulemaan kirkkoon, lukemaan Mormonin kirja tai tapaamaan kokoaikaiset lähetyssaarnaajat. Kotiopettajina ja kotikäyntiopettajina me emme tarvitse erillistä tehtävää kutsua opettamiamme vähemmän aktiivisia jäseniä palaamaan täyteen aktiivisuuteen tai valmistautumaan saamaan temppelin siunaukset. Edellä mainitun liiton lisäksi olemme myös tehneet pyhän liiton kantaa toistemme kuormia, jotta ne olisivat keveitä sekä surra surevien kanssa ja lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa (ks. Moosia 18:8–9).

Kun toteutamme vastuullista tehtäväämme kertoa evankeliumista ja auttaa vähemmän aktiivisia ystäviämme ja naapureitamme takaisin täyteen aktiivisuuteen, ponnistelumme ovat tehokkaimpia silloin kun tavoittelemme innoitusta ja toimimme rakkaudesta – sekä Vapahtajaa että sitä henkilöä kohtaan, jota me palvelemme. Ajatelkaa esimerkiksi rukousta, jonka Alma lausui ollessaan tovereineen valmistautumassa opettamaan soramilaisia:

”Oi Herra, suo meille menestystä heidän tuomisessaan jälleen sinun luoksesi Kristuksessa.

Katso, oi Herra, heidän sielunsa ovat kallisarvoisia, ja monet heistä ovat veljiämme; anna meille sen tähden, oi Herra, voimaa ja viisautta, jotta voimme tuoda nämä veljemme jälleen sinun luoksesi.” (Alma 31:34–35.)

Alma ymmärsi, että jokainen henkilö, jota hänet oli lähetetty opettamaan, on Jumalan henkilapsi ja hänen oma henkiveljensä tai -sisarensa, ja hän rakasti heitä. Rukouksen jälkeen Alma ja hänen toverinsa täyttyivät Pyhällä Hengellä ja he ryhtyivät heti työhön.

Liittäessään Alman kokemuksen ja rukouksen meidän aikaamme presidentti Gordon B. Hinckley sanoi: ”Viljelköön jokainen jäsen sydämessään tietoisuutta siitä, että hän itse pystyy johdattamaan muita totuuden tuntemiseen. Tehköön hän työtä sen hyväksi. Rukoilkoon hän aivan vakavissaan sen johdosta. Rukoilkoon jokainen jäsen kuin Alma muinoin.” (”Etsikää karitsoita, ruokkikaa lampaita”, s. 120.)

Herran työ menee eteenpäin, kun jokainen meistä ymmärtää oman tarkoituksensa ja toteuttaa sen. Pappeus vahvistuu ja koemme suurta menestystä lähetystyössä ja uudelleen aktivoimisessa, kun seurakuntaneuvostot, jäsenet ja kokoaikaiset lähetyssaarnaajat ovat yhtä Herran tarkoituksessa.

Tuskin voi olla jännittävämpää aikaa olla mukana Herran työssä. Maailmassa, jossa voimme hyvin helposti esittää todistuksemme, Jumalan valtakunta leviää varmuudella kuten kivi Nebukadnessarin unessa, kunnes se täyttää koko maailman (ks. Dan. 2).

Olkaamme – sekä jäsenet että lähetyssaarnaajat – aina yhtä toteuttaessamme lähetystyön tarkoitusta auttaa muita tulemaan Kristuksen luokse. Olkaamme valona ja merkkitulena koko maailmalle ja erityisesti niille Jumalan lapsille, jotka tavoittelevat Herran siunauksia. Tämä on rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.