1 Ja nyt tapahtui, että kun minä, Nefi, olin lakannut puhumasta veljilleni, katso, he sanoivat minulle: Sinä olet julistanut meille kovia asioita, enemmän kuin me kykenemme kestämään.

2 Ja tapahtui, että minä sanoin heille, että tiesin puhuneeni kovia asioita jumalattomia vastaan totuuden mukaan; ja vanhurskaat minä olen osoittanut syyttömiksi ja todistanut, että heidät ylennetään viimeisenä päivänä; sen vuoksi syylliset pitävät totuutta kovana, sillä se viiltää heitä aivan sisimpään asti.

3 Ja nyt, veljeni, jos te olisitte vanhurskaita ja olisitte halukkaita kuulemaan totuutta ja ottamaan sen varteen voidaksenne vaeltaa oikeamielisesti Jumalan edessä, niin te ette nurisisi totuuden tähden ja sanoisi: Sinä puhut kovia asioita meitä vastaan.

4 Ja tapahtui, että minä, Nefi, kehotin veljiäni hyvin hartaasti pitämään Herran käskyt.

5 Ja tapahtui, että he nöyrtyivät Herran edessä, niin että minulla oli iloa ja suuria toiveita heistä, että he vaeltaisivat vanhurskauden polkuja.

6 Nyt, kaikki tämä sanottiin ja tapahtui isäni asuessa teltassa laaksossa, jota hän kutsui Lemueliksi.

7 Ja tapahtui, että minä, Nefi, otin yhden Ismaelin tyttäristä vaimoksi; ja myös veljeni ottivat Ismaelin tyttäriä vaimoksi; ja myös Soram otti Ismaelin vanhimman tyttären vaimoksi.

8 Ja siten isäni oli täyttänyt kaikki Herran käskyt, jotka hänelle oli annettu. Ja myös minua, Nefiä, Herra oli siunannut tavattomasti.

9 Ja tapahtui, että Herran ääni puhui isälleni yöllä ja käski häntä lähtemään seuraavana päivänä matkaan erämaahan.

10 Ja tapahtui, että kun isäni nousi aamulla ja meni teltan ovelle, hän näki suureksi hämmästyksekseen maassa taidokasta tekoa olevan pyöreän pallon; ja se oli hienoa pronssia. Ja pallon sisällä oli kaksi osoitinta; ja toinen osoitti suuntaa, johon meidän oli erämaassa kuljettava.

11 Ja tapahtui, että me kokosimme yhteen kaiken, mitä meidän piti viedä erämaahan, sekä kaikki loput muonavaramme, jotka Herra oli antanut meille; ja me otimme kaikenlaisia siemeniä, jotka voimme viedä erämaahan.

12 Ja tapahtui, että me otimme telttamme ja lähdimme erämaahan Lamanjoen poikki.

13 Ja tapahtui, että me kuljimme neljän päivän ajan lähes eteläkaakon suuntaan; ja me pystytimme jälleen telttamme; ja me annoimme paikalle nimeksi Saser.

14 Ja tapahtui, että me otimme jousemme ja nuolemme ja menimme erämaahan surmaamaan ravintoa perheillemme; ja surmattuamme ravintoa perheillemme palasimme takaisin perheidemme luo erämaahan, Saserin paikkaan. Ja me kuljimme jälleen erämaassa samaa suuntaa noudattaen, pysytellen erämaan hedelmällisimmissä osissa, jotka olivat rajamailla lähellä Punaistamerta.

15 Ja tapahtui, että me kuljimme monen päivän ajan surmaten matkan varrella ravintoa jousillamme ja nuolillamme ja kivillämme ja lingoillamme.

16 Ja me seurasimme pallon ohjeita, jotka johdattivat meidät erämaan hedelmällisempiin osiin.

17 Ja kuljettuamme monen päivän ajan me pystytimme joksikin aikaa telttamme, jotta voisimme jälleen levätä ja saada ravintoa perheillemme.

18 Ja tapahtui, että kun minä, Nefi, menin surmaamaan ravintoa, katso, minä rikoin jouseni, joka oli tehty hienosta teräksestä; ja rikottuani jouseni, katso, veljeni olivat minulle vihoissaan jouseni menetyksen vuoksi, sillä me emme saaneet mitään ravintoa.

19 Ja tapahtui, että me palasimme ilman ravintoa perheidemme luo; ja koska he olivat matkaamisestaan perin uuvuksissa, he kärsivät suuresti ravinnon puutteesta.

20 Ja tapahtui, että Laman ja Lemuel ja Ismaelin pojat alkoivat nurista tavattomasti kärsimystensä ja ahdinkojensa vuoksi erämaassa; ja isänikin alkoi nurista Herraa Jumalaansa vastaan; niin, ja he kaikki olivat tavattoman murheellisia, niin että he nurisivat Herraa vastaan.

21 Nyt tapahtui, että minä, Nefi, olin joutunut ahdinkoon veljieni tähden, koska minä olin menettänyt jouseni, ja koska heidän jousensa olivat menettäneet jäntevyytensä, alkoi olla tavattoman vaikeaa, niin että emme voineet saada mitään ravintoa.

22 Ja tapahtui, että minä, Nefi, puhuin paljon veljilleni, koska he olivat jälleen paaduttaneet sydämensä, jopa niin, että he nurisivat Herraa Jumalaansa vastaan.

23 Ja tapahtui, että minä, Nefi, tein puusta jousen ja suorasta kepistä nuolen; niinpä minä aseistauduin jousella ja nuolella, lingolla ja kivillä. Ja minä sanoin isälleni: Minne minä menen hankkimaan ravintoa?

24 Ja tapahtui, että hän kysyi Herralta, sillä he olivat nöyrtyneet minun sanojeni tähden; sillä minä puhuin heille paljon koko sieluni voimalla.

25 Ja tapahtui, että isälleni tuli Herran ääni, ja häntä totisesti nuhdeltiin nurinastaan Herraa vastaan, niin että hän vaipui murheen syvyyksiin.

26 Ja tapahtui, että Herran ääni sanoi hänelle: Katso palloa ja näe, mitä on kirjoitettu.

27 Ja tapahtui, että kun isäni näki, mitä palloon oli kirjoitettu, hän pelkäsi ja vapisi tavattomasti, ja samoin veljeni ja Ismaelin pojat ja meidän vaimomme.

28 Ja tapahtui, että minä, Nefi, näin, että pallossa olevat osoittimet toimivat sen uskon ja tarkkuuden ja varteen ottamisen mukaan, jota me niille osoitimme.

29 Ja niihin oli kirjoitettuna myös uusi kirjoitus, joka oli selkeästi luettavissa ja joka antoi meille ymmärrystä Herran teistä; ja se oli kirjoitettuna ja vaihtui aika ajoin sen uskon ja tarkkuuden mukaan, jota me sille osoitimme. Ja niin me näemme, että vähäisin keinoin Herra voi saada aikaan suuria.

30 Ja tapahtui, että minä, Nefi, menin ylös vuoren huipulle niiden ohjeiden mukaan, jotka pallossa annettiin.

31 Ja tapahtui, että minä surmasin villieläimiä, niin että sain ravintoa perheillemme.

32 Ja tapahtui, että minä palasin teltoillemme kantaen eläimiä, jotka olin surmannut; ja nyt, kun he näkivät, että minä olin saanut ravintoa, kuinka suuri olikaan heidän ilonsa! Ja tapahtui, että he nöyrtyivät Herran edessä ja kiittivät häntä.

33 Ja tapahtui, että me lähdimme jälleen matkaan kulkien lähes samaan suuntaan kuin alussa; ja kuljettuamme monen päivän ajan me pystytimme jälleen telttamme viipyäksemme jonkin aikaa.

34 Ja tapahtui, että Ismael kuoli, ja hänet haudattiin paikkaan, jota kutsuttiin Nahomiksi.

35 Ja tapahtui, että Ismaelin tyttäret surivat tavattomasti isänsä menetystä ja ahdinkojaan erämaassa; ja he nurisivat isääni vastaan, koska hän oli tuonut heidät pois Jerusalemin maasta, sanoen: Meidän isämme on kuollut, niin, ja me olemme vaeltaneet paljon erämaassa, ja me olemme kärsineet paljon ahdinkoa, nälkää, janoa ja uupumusta; ja kaikkien näiden kärsimysten jälkeen meidän täytyy menehtyä erämaassa nälkään.

36 Ja näin he nurisivat isääni vastaan sekä minua vastaan; ja he halusivat palata takaisin Jerusalemiin.

37 Ja Laman sanoi Lemuelille sekä Ismaelin pojille: Katso, surmatkaamme isämme sekä veljemme Nefi, joka on ottanut asiakseen olla meidän, jotka olemme hänen vanhempia veljiänsä, johtaja ja opettaja.

38 Nyt, hän sanoo, että Herra on puhunut hänen kanssansa ja myös että enkelit ovat palvelleet häntä. Mutta katso, me tiedämme, että hän valehtelee meille; ja hän kertoo meille tällaista ja tekee monenlaista viekkailla juonillaan voidakseen pettää meidän silmämme, ajatellen kenties, että hän voi johdattaa meidät johonkin outoon erämaahan; ja johdatettuaan meidät pois hän on ajatellut ryhtyä meidän kuninkaaksemme ja hallitsijaksemme voidakseen tehdä meille tahtonsa ja mielensä mukaan. Ja tällä tavoin veljeni Laman yllytti heidän sydäntään vihaan.

39 Ja tapahtui, että Herra oli meidän kanssamme, aivan niin, Herran ääni tuli ja puhui heille monia sanoja ja nuhteli heitä tavattomasti; ja kun Herran ääni oli nuhdellut heitä, he käänsivät vihansa pois ja tekivät parannuksen synneistään, niin että Herra jälleen siunasi meitä ravinnolla, niin että me emme menehtyneet.